Osallistu uuden perusnäyttelyn suunnitteluun somekampanjassa!

Ruoka- ja juomakulttuurin erikoismuseo Hotelli- ja ravintolamuseo kutsuu sinut mukaan uuden perusnäyttelynsä suunnitteluun somekampanjan voimin.

Mitä ruoka- ja juomakulttuuri sinulle merkitsevät? Mitä ruoan ja juoman tuotantoon, sen kuluttamiseen, eettisyyteen, ympäristöön, kehonkuvaan tai hyvinvointiin liittyviä aiheita tulisi mielestäsi käsitellä uudessa perusnäyttelyssä? Mikä aiheessa pohdituttaa, riemastuttaa tai ärsyttää?

Postaa #hrm2022 –tunnisteella sinulle tärkeä, onnellinen tai kipeä kuva joka heijastelee suhdettasi aiheeseen. Omakohtaisuus ja rohkeus on sallittua, liittyyhän ruoka- ja juomakulttuuriin sekä iloisia että vaikeitakin piirteitä.

Kuvakampanjan tuloksia käytetään opiksi, inspiraatioksi ja tueksi uuden perusnäyttelyn sisältöjen suunnittelussa. Osallistu kampanjaan tunnisteella #hrm2022 ja autat museota tekemään näyttelyn, jonka kaikenlaiset kävijät voivat kokea omakseen.

Kaikkien 31.3.2019 mennessä kuvan #hrm2022 – tunnisteella Instagramissa tai Facebookissa jakaneiden kesken arvomme 20 euron arvoisen lahjakortin voittajan valitsemaan ruokakauppaan (Kesko, Lidl tai S-ryhmä).

Museon perusnäyttelyn uudistamistyö toteutetaan Suomen Kulttuurirahaston Museovisio-rahoituksen tuella.

 

Lisätiedot:

Maaret Louhelainen, tuottaja

maaret.louhelainen(at)hotellijaravintolamuseo.fi

p. +358 44 561 3301

Facebook & Instagram // @hotellijaravintolamuseo

#museovisio #hrm2022 #ruokasuhde