Hotelli- ja ravintolamuseo avaa ovensa jälleen 10.6. – Oispa kaljaa -näyttelylle jatkoaikaa
Hallituksen rajoittamistoimenpiteitä koronaepidemian hillitsemiseksi on purettu niin, että Hotelli- ja ravintolamuseo voi jälleen avata ovensa yleisölle. Museon toiminta jatkuu 10.6. alkaen normaalien aukioloaikojen mukaisesti. Kesäkuulle voi varata opastuksia, mutta rajaamme ryhmien maksimikoon 10 henkeen, jotta voimme varmistaa riittävät turvavälit tiloissamme. Huolehdimme mahdollisimman hyvin vierailijoiden turvallisesta museokäynnistä muun muassa tehostamalla siivousta ja ohjeistusta. Museoiden tiloissa noudatetaan turvavälejä ja käsihygieniasta pidetään hyvää huolta. Otamme huomioon asiakasmääristä annetut rajoitukset ja asiakkaiden kulkusuuntaa ohjataan siten, että tilat pysyvät turvallisina asiakkaille. Fyysisten kontaktien välttämiseksi näyttelyistä on poistettu käytöstä myös kosketeltavat ja haisteltavat kohteet.
Oispa kaljaa -näyttelylle jatkoaikaa
Hotelli- ja ravintolamuseo on päättänyt jatkaa suuren suosion saanutta Oispa kaljaa -näyttelyä vuoden 2021 toukokuun loppuun saakka. Näyttely avautui tammikuussa 2020, ja jo lyhyt aukioloaika osoitti näyttelyn vetovoimaisuuden. Oluen valmistus, kulttuurihistoria ja yhteiskunnallinen rooli kiinnostavat ihmisiä. Siksi Hotelli- ja ravintolamuseo haluaa tarjota ihmisille jatkomahdollisuuden näyttelyyn tutustumiselle sekä osallistumiselle näyttelyn oheisohjelmaan.
Ensi syksyn aikana Oispa kaljaa -näyttelyyn liittyen on tarkoitus järjestää muun muassa olutaiheisia luentoja yhteistyössä Helsingin Työväenopiston kanssa, oluttasting-opastuksia sekä oluen ja ruoan yhdistämistä käsitteleviä työpajoja.
Myös majoitus- ja ravitsemisalan historiasta ja kehityksestä kertova Palveluksessanne! -näyttely on avoinna normaalisti 10.6. lähtien. Tietoa museon näyttelyistä ja muusta toiminnasta sekä tapahtumista löydät osoitteesta www.hotellijaravintolamuseo.fi, Facebookista facebook.com/hotellijaravintolamuseo/ ja Instagramista instagram.com/hotellijaravintolamuseo/