Ruokakiellot – Miksi nautinnosta seuraa rangaistus?

📃 🎧

 

Pikkujoulujen kippistely, konvehtirasiat ja perinneruokia notkuvat pöydät ovat osa ruokakulttuuria. Yhtä lailla sitä on myös joulun jälkeinen ruokasesonki: tipattomat tammikuut, kevytruokaohjeet ja detox-kuurit. Näyttää siltä, että ympärillä olisi meneillään jaettu katumusrituaali nautinnosta. Tammikuu on kurin kuukausi, jolloin yltäkylläisyyden on loputtava. Mediassa ja kahvipöydissä myös pidetään huoli, ettei ruokakuri pääse unohtumaan.

Nautinnon ja kieltäymyksen ristipaineet kertovat tämän päivän ruokakulttuurista. Samalla syömisen ja juomisen yhteisöllinen kontrollointi on ajaton ilmiö – samoin kuin rikkomuksista seuraava syyllisyys.

Tabut ja pyhät

Ihmisyhteisöillä kaikkialla on ruokaan ja juomaan liittyviä sääntöjä. Jotkut niistä ovat käytännöllisiä: esimerkiksi myrkkykasvien syömisen tai lasten alkoholinkäytön kieltäminen voi säästää ihmishenkiä. Kaikille säännöille ei kuitenkaan löydy selvää käytännöllistä perustetta. Tällöin voi olla kyse pyhien asioiden ja kiellettyjen tabujen määrittelystä.

Antropologien ja uskontotieteilijöiden mukaan ihmisille on luontevaa hallita ympäristöään luokittelemalla se. Myös yhteisöille määritellään rajat. Asiat, jotka eivät mahdu arjen järjestykseen tai loukkaavat yhteisön moraalia, suljetaan arkielämän ulkopuolelle: ne pyhitetään tai kielletään.

Ruokasääntöjen perimmäinen tarkoitus onkin vahvistaa yhteisön arvoja. Ne merkkaavat, “mikä on meille pyhää”. Ruokatabuista ilmeisin esimerkki on ihmissyönnin yleismaailmallinen kammottavuus. Myöskään ihmiselle liian läheisiä eläimiä, kuten lemmikkejä, ei syödä.

Ruokasäännöt jäsentävät aikaa

Useimmat ruokasäännöistä eivät ole ihmissyöntikiellon tavoin totaalisia, vaan tilannesidonnaisia.

Ennen modernin Suomen syntyä ruokasäännöt otettiin kirjaimellisesti. Kansan uskomusmaailmassa hyvät ja pahat voimat olivat alati läsnä, ja niitä oli yritettävä hallita.

Maanviljelyn työvuodessa oli siirtymävaiheita, tärkeimpänä sadonkorjuu. Siirtymävaiheissa oli yliluonnollista voimaa, jonka turvin seuraavan vuoden satoa koitettiin ennustaa ja turvata. Kekrin yltäkylläisessä syömisessä oli kyse myös magiasta: oli pakko syödä ja juoda ylenpalttisesti, jotta satovuodesta tulisi runsas. Samat uskomukset siirtyivät jouluun, kun vuodenvaihde siirtyi talveen.

Katolisessa Suomessa ruokavuotta rytmittivät myös paastot. Suuriin pyhiin oli valmistauduttava kieltäytymällä tietyistä eläinkunnan tuotteista. Tarkoitus oli puhdistaa ruumis ja sielu valmiiksi kohtaamaan pyhäpäivät. Luterilaisuuden myötä ruokasääntöjä tärkeämmäksi tuli yksilön ruokasuhde. Ruokalista oli vapaa, mutta jokaisen tuli sisäistää ruokarukoukset, ruoan kunnioitus ja kohtuullisuus.

Tuhlaamisen synti

Arkista ruokakulttuuria leimasi maatalousyhteisöissä niukkuus. Nälkä oli aina vain yhden epäonnistuneen sadon päässä.

Niukkuuden kulttuurissa ruoan haaskaaminen oli tabu. Tämä näkyy hyvin leipään liittyvissä tavoissa. Uskomusten mukaan leipää ei saanut pudottaa maahan eikä kääntää väärin päin, tai kato uhkasi kunnioituksen rikkojaa. Leipäsäännöt ovat monelle tuttuja yhä.

Myös valtio patisteli jo varhain säästäväisyyteen. Ruotsin vallan aikana valtion tulot ja menot pyrittiin laskemaan tarkoin. Nautintoaineet tulivat kruunulle kalliiksi. Esimerkiksi viinanpolttoon tärvääntyi viljaa, ja kahvin maahantuonti, sokeri ja kahvikalustot jopa ajoivat kauppavaihdon alijäämäiseksi. Molemmat nautintoaineet olivatkin 1700-luvun aikana useita kertoja kiellettyjä.

Terve kansakunta

Itsenäistymisen myötä valtio ja kansalaisjärjestöt alkoivat kasvattaa terveitä kansalaisia. Esimerkiksi Martat korostivat perheenäitien roolia kansakunnan kasvattajina. Kotitalousneuvonta vei hygienian ja oikean ravitsemuksen oppeja koteihin.

Viimeistään sotien alla kansalaisten terveydessä alkoi olla kyse suoraan kansakunnan puolustuskyvystä. Jopa maksuton kouluruokailu syntyi osittain siitä huolesta, millaisen sotilasreservin aliravitut lapset Suomelle muodostaisivat.

Sallitun ja kielletyn rajat alkoivat siirtyä yhteisöllisiltä rajoilta “iholle”. Jokaisen oli opittava huolehtimaan oman kehonsa terveydestä – vaikkakin kansakunnan tähden.

Veronmaksajien pyhä yhteisö

Sotien jälkeen voita ja sokeria oli saatavilla yhtäkkiä runsaasti. Pula-ajan aliravitsemus muuttui nopeasti sydän- ja verisuonitaudeiksi. Alkoi nopea vastavalistus. Rasvan, valkoisen viljan ja sokerin arkisesta mättämisestä oli tehtävä hävettävää. 1960-luvun laihdutusoppaassa läski onkin kuin vihollinen, joka hyökkäsi kansakunnan kimppuun juuri kun sodasta oltiin selvitty (kohdassa 0:39):

Ruokakiellot muuttavat muotoaan, mutta pysyvät. Nykypäivän tabujen rikkojaa uhkaa yliluonnollisen rangaistuksen sijaan moraalinen epäonnistuminen. Myös syömisen yhteisöllisestä kurista pidetään tiukasti kiinni – nykyisin usein kansantalouden kestokykyyn vedoten.

 

Anna-Elina Hintikka

Kirjoittaja on Hotelli- ja ravintolamuseon tutkija, joka on kiinnostunut kielloista mutta syö kurittomasti.

Pääkuva: Vakuutusyhtiö Pohjolan ikkuna Porissa jouluna 1972. Kuvaaja: Jari Pyy 1972. Kuva kuuluu Satakunnan museon kokoelmiin ja on julkaistu Suomi syö ja juo Flickrissä CC BY 2.0 -lisenssillä (https://www.flickr.com/people/suomisyojajuo/).

LÄHTEET

Raippalinna, Liia Maria 2013: Ruoka, ruumis, yhteisö : Pyhät rajat hyvän ja oikean ruoan diskursseissa. Pro gradu -tutkielma. Uskontotiede. Helsingin yliopisto, Humanistinen tiedekunta, Maailman kulttuurien laitos. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/40219

Rautavaara, Toivo (toim.) 1987: Laihdu terveellisesti. Kuta pitempi vyö, sitä lyhempi elämä. Helsinki: Valmennuskirjat. [Pohjautuu Lihavuudenvastustamisyhdistyksen teokseen Kuta pitempi vyö, sitä lyhempi elämä, 1960]

Sillanpää, Merja 1999: Happamasta makeaan. Suomalainen ruoka- ja tapakulttuurin kehitys. Vantaa: Hyvää Suomesta.

Uusihakala, Katja & Eräsaari, Matti 2016: Johdanto. Teoksessa Uusihakala & Eräsaari (toim.): Ruoan kulttuuri. Antropologisia näkökulmia ruoan tutkimukseen. Helsinki: SKS, s. 8-40

hrm