Puoliympyröitä ja tähtitorttuja – joulutortun monimuotoinen historia
Joulutorttu kuuluu monen jouluun. Torttuja syödään sekä jälkiruokana että kahvipöydässä. Niihin liittyy monenlaisia mieltymyksiä, joista myös kiistellään. Osa herkuttelee valmiilla ostoleivonnaisilla. Toisille on tärkeää leipoa tortut itse valmistaikinasta tai tehdä taikinakin itse.
Myös joulutorttujen muoto ja täytteet vaihtelevat. Joillekin puoliympyrä on se ainoa oikea muoto. Toisten mielestä tortun kuuluu ehdottomasti olla tähden tai puolikuun muotoinen. Jollekin jokin muu muoto, esimerkiksi taidokas kukka, on mukavin. Entäpä joulutortun täyte sitten: osa liputtaa luumumarmeladin, osa omenan, loput jonkin muun täytteen puolesta.
Viime vuosina joulutorttua on uudistettu muun muassa keksimällä uusia täytteitä sekä leipomalla tortuista mitä mielikuvituksellisimman muotoisia. Muutama vuosi sitten joulun hitiksi nousivat vihreä kuula -tortut. Onpa somessa saattanut törmätä jopa maksamakkaratorttuihin!
Voidaan siis varmasti sanoa, että joulutorttuperinne elää ja voi hyvin. Mutta miten kauas historiassa joulutortun juuret oikein ulottuvat?
Säätyläisten joulupöydässä
Joulutorttu tuli meille todennäköisesti säätyläisten, kartanoiden ja pappiloiden välityksellä Ruotsista. Tämä oli tyypillinen reitti monille ruoka- ja leivonnaisuutuuksille menneinä vuosisatoina, ja Ruotsiin uutuudet puolestaan saapuivat yleensä Keski-Euroopasta.
Tytti Niemisen mukaan jo 1700-luvulla leivottiin kaulitusta lehtitaikinasta sekä suolaisella että makealla täytteellä täytettyjä pyöreitä torttuja. Ne eivät ilmeisesti liittyneet mitenkään erityisesti juuri jouluun. Joulutorttuja alettiin leipoa 1820-luvun tietämissä. Vuosisadan lopulla herrasväen joulupöydässä omena- ja luumutäytteiset tortut olivat jälkiruokaa. Niitä tarjoiltiin aterian lopuksi lämmitettynä ja tomusokerilla koristeltuna. Yleistyessään tortuista tuli tyypillisemmin jouluisen tee- ja kahvipöydän tarjottavia.
Ilmeisesti vanhimmat maininnat joulutortun muodosta ovat 1800-luvun lopulta, jolloin leivottiin ainakin puolikuun muotoisia torttuja.
Joulutortut yleistyvät koulutuksen ja kirjallisten ohjeiden avulla
Erilaiset yhdistykset ja neuvontajärjestöt järjestivät 1900-luvun alussa kursseja, joissa opeteltiin uusien leivonnaisten, muun muassa piparkakkujen, kahvikakkujen ja joulutorttujen leipomista. Samaan aikaan yleistyivät myös keittokirjat sekä kotitalouksille suunnatut aikakauslehdet. Ne tarjosivat ohjeita ja inspiraatiota myös joulutorttujen leipomiseen.
Esimerkiksi vuonna 1908 ensimmäistä kertaa ilmestynyt keittokirjaklassikko Kotiruoka sisälsi joulutorttuohjeen. Kotiruoka-kirjan kirjoittajat Edit Reinilä, Sofie Kalonius ja Valma Krank olivat Helsingin kasvatusopillisen ruoanlaittokoulun opettajia. Ritva Kyllin mukaan heidän kaltaistensa opettajien sekä keittokirjojen yleistymisen yhteisvaikutuksesta tietyt jouluruoat yleistyivät eri puolilla Suomea. Samalla muuttuivat sekä ruoanlaittotavat että tavat oppia ruoanlaittoa. Ohjeet eivät enää kulkeneet pelkästään sukupolvelta toiselle, vaan niitä opittiin sekä koulussa että keittokirjoista ja lehdistä.
Myös kansakoulujen kuusijuhlat vaikuttivat jouluruokaperinteiden yleistymiseen ja yhtenäistymiseen. Toisaalta kaupungistuminen ja kaupallistuminen toivat joulutorttumainokset lehtien sivuille ja sitä kautta kuluttajien tietoisuuteen, toteaa Asta Sutinen Kulttuurihistorian seuran blogissa (https://kulttuurihistoria.net/2021/12/, julkaistu 19.12.2021).
Tähtitortun keksijästä ei ole varmuutta. Tähti joulutortun muotona esiintyi Tytti Niemisen mukaan ainakin jo Kotiruoka-kirjassa vuonna 1908, ehkäpä ensimmäistä kertaa. Inspiraationa lienee toiminut Betlehemin tähti. Hotelli- ja ravintolamuseon kirjastokokoelmaan kuuluva varhaisin versio Kotiruoka-kirjasta on vuodelta 1911. Se sisältää ohjeen myös pyöreälle ja neliskulmaiselle joulutortulle.
Kenellä on varaa joulutorttuihin?
Joulutortuilla herkuteltiin 1900-luvun alussa hyvin monenlaisissa kodeissa. Niiden nauttiminen edellytti kuitenkin tiettyä varallisuutta. Varallisuudesta toki riippui ylipäätään koko joulupöydän sisältö kussakin kodissa. Myös menneellä satokaudella oli merkitystä, hyödynnettiinhän leivonnassa itse kasvatettuja ja tuotettuja raaka-aineita.
Maaseudulla vauraammissa taloissa oli omasta takaa esimerkiksi voita ja jauhoja, ja siten mahdollisuus torttujen leipomiseen. Torttujen täytteeksikin käytettiin itse tuotettuja raaka-aineita, kuten omien omenapuiden satoa.
Kaupungeissa torttutarpeet olivat yleensä kallista ostotavaraa. Myös leivinuunin puute rajoitti monen kaupunkilaisen mahdollisuuksia leipomiseen. Toisaalta riittävän varakas kaupunkilainen saattoi ostaa joulutortut valmiina paikalliselta leipurilta. Lehtimainosten perusteella jouluherkkujen, kuten torttujen, hankkiminen ostotavarana yleistyi 1920-luvulta lähtien ainakin Porissa, todennäköisesti myös muissa kaupungeissa.
Luovuutta pula-ajan torttuohjeissa
Joulutorttuja leivottiin myös taloudellisesti haastavina aikoina. Silloin leipomiseen tarvittuja raaka-aineita voitiin korvata vaatimattomammilla tai helpommin saatavilla olevilla aineksilla. 1920- ja 1930-lukujen pulavuosina voitiin torttutaikinan voi korvata margariinilla tai sianihralla. Vehnäjauhojen sijasta käytettiin esimerkiksi perunasosetta.
Myös torttujen täytteissä oltiin pula-aikoina luovia. Täytteissä hyödynnettiin esimerkiksi kuivattuja hedelmiä ja erilaisia kotipihan tuotteita. Sota-aikana 1940-luvulla joulutorttujen täytteeksi neuvottiin tekemään vaikkapa sitruunakiisseliä, kuten Aarne Nissisen ja Eva Somersalon Kortiton ruoka -kirjassa. Asta Sutisen mukaan lehdissä suositeltiin joulutortun täytteeksi myös porkkanaa.
Tie koko kansan herkuksi
Koko kansan herkku joulutortuista tuli vasta 1950-luvulla elintason nousun myötä ja sotiin liittyvän pula-ajan väistyttyä. Silloin joulutorttuihin – ja muihinkin makeisiin herkkuihin – alkoi olla yhä useammalla tarvittavaa varallisuutta ja myös tarvittavia raaka-aineita. Sokeriset herkut maistuivatkin monelle. Pulavuosien jälkeen suomalaiset valtasi suorastaan hillitön sokerin ja rasvan himo, kirjoittaa Merja Sillanpää Happamasta makeaan -teoksessaan.
Torttujen leipominen tuli entistä useamman ulottuville ja muuttui entistä vaivattomammaksi 1960-luvulta lähtien, kun valmiit torttutaikinat tulivat kauppojen valikoimiin osana elintarviketeollisuuden kehitystä.
Anni Pelkonen
Kirjoittaja leipoo joulutortut valmiista taikinalevyistä, nauttii tortut mieluiten uunituoreina ja polttaa joka joulu suunsa kuumalla luumutäytteellä.
Lähteet:
Aukia, Markku – Virtanen, Timo J.: Porilaisten kaupunki. Asumista ja tapakulttuuria noin 1880–1980. Satakunnan museon julkaisuja 9/1993.
Kylli, Ritva: Suomen ruokahistoria: Suolalihasta Sushiin. Gaudeamus, Helsinki 2021.
Nieminen, Tytti: Joulutorttu. Esitelmä vs. assistentti Sirkka-Liisa Rannan johtamassa suomalais-ugrilaisen kansatieteen proseminaarissa 21.3.1995. Helsingin yliopisto. Julkaisematon opinnäytetyö, Hotelli- ja ravintolamuseon kirjastokokoelma.
Nissinen, Aarne – Somersalo, Eva: Kortiton ruoka ja miten käytän korttiannokseni. WSOY, Helsinki 1943.
Reinilä, Edit – Calonius, Sofie – Krank, Valma (toim.): Kotiruoka. Keittokirja kotia ja koulua varten. Otava, Helsinki 1911. Kolmas painos.
Sillanpää, Merja: Happamasta makeaan. Suomalaisen ruoka- ja tapakulttuurin kehitys. Julkaisija Hyvää Suomesta. Gummerus, Jyväskylä 1999.
Sutinen, Asta: Adventtikalenteri 4: Joulutortut. Kulttuurihistorian seuran blogi https://kulttuurihistoria.net/2021/12/, julkaistu 19.12.2021, luettu 23.11.2022.
Uusivirta, Hilkka: Joulun aikaan. Hotelli- ja ravintolalehti 12/1976.
Vuolio, Kaisu: Suomalainen joulu. WSOY, Porvoo 1981.
hrm