Muuttuva joulupöytä kertoo historiasta

Suomalainen joulupöytä on nykymuodossaan kansainvälisessäkin vertailussa varsin runsas ja monimuotoinen. Joulupöydässä on tavallisesti monenlaisia ruokia ja ruokamäärät ovat suuria. Osa jouluruoista on myös sellaisia, ettei niitä syödä juuri muulloin kuin jouluna.

Jouluruokien lyhyt historia

Jouluruoat myös toistuvat melko samanlaisina vuodesta toiseen, joten niiden kohdalla voi helposti ajatella, että ne olisivat ikiaikaisia. Todellisuudessa monet jouluruoat ovat kuitenkin historiallisessa katsannossa melko tuoreita keksintöjä. Muutaman sadan vuoden takainen joulupöytä voisi meistä näyttää lähes tunnistamattomalta.

Kulttuurintutkijat puhuvat keksityistä traditioista. Joulupöytään kuuluvat ruoat tuntuvat ikiaikaisilta, sillä ne ovat useimmille jo lapsuudesta tuttuja ja turvallisia. Kaikki jouluruoat eivät kuitenkaan ole erityisen vanhoja. Piparkakut tunnettiin jo keskiajalla, mutta esimerkiksi riisipuuro on yleistynyt vasta 1900-luvun alussa. Aiemmin joulupuurona syötiin yleensä ohrapuuroa, joka oli edullisempaa. Nykyään voi olla vaikea uskoa, että riisi oli vielä sotien aikaan lähes ylellisyystarvike.

Kinkku symboloi yltäkylläisyyttä

Vaikka kaikkien jouluruokien historia ei ulottuisikaan kovin kauas, se ei vähennä ruokien symbolista merkitystä.  Vaikka esimerkiksi joulukinkku yleistyi kansan parissa vasta 1900-luvun alkupuolella, se kuitenkin symboloi vanhemman agraarisen yhteiskunnan arvoja ja toiveita. Joulukinkun koko ja joulupöydälle ominainen ruoan paljous muistuttaa entisajan ihmisten jatkuvasta huolesta ruoan riittävyyden suhteen.

Suuren joulukinkun kohdalla määrä muuttuu laaduksi. Suuressa joulukinkussa, joulupöydän kunkussa, on läsnä jopa tietynlaista ylettömyyttä. Nälkävuosien pitkään vaivaamassa Suomessa on perinteisesti ajateltu niin, että jouluna ruoan määrästä ei saisi tinkiä. Vaikka entisajan agraarisessa Suomessa pöytään ei aina olisi saatu kinkkua, vähintään jotain edullisempaa lihaa pyrittiin saamaan tarjolle. Vaikka kinkkua ei entisaikojen joulupöydästä aina löytynytkään, voidaan joulukinkun kulttuurihistoria silti jäljittää muinaisskandinaaviseen ja esikristilliseen joulunviettoon asti.

”Jouluna orjakin saa olutta juodakseen”

Myös nykypäivän joulupöydässä ikiaikainen haave ruoan riittävyydestä toteutuu perinteikkäällä ja kotoisalla tavalla. Kenties joulupöydässä olennaisinta on silti yhdessä kokoontuminen hyvän ruoan ja juoman ympärille. Vaikka normaalisti suomalaiset syövät usein varsin nopeasti, jouluna ateriointiin käytetään yleensä runsaasti aikaa. Usein jouluaterialle kerääntyy ydinperheen lisäksi myös muita sukulaisia.  On tätejä, setiä, serkkuja ja aikuisia lapsia perheineen.

Agraariajan Suomessa joulu ymmärrettiin perinteisesti myös juhlana, jossa sosiaalinen hierarkia ja siihen väistämättä liittyvät konfliktit laitetaan hetkeksi sivuun. Ruokaa ja juomaa riittää kaikille. Vanhan sanonnan mukaan jouluna orjakin saa olutta juodakseen.

Joulunkin ruokaperinteet muuttuvat

Kulttuuriantropologian piirissä ajatellaan, että kulttuuri on jatkuvassa muutoksen tilassa. Kulttuurin muutos on kuitenkin hitaan puoleista, eikä sitä välttämättä tule omassa elämässä huomanneeksi. Joulupöytä pysyy vuodesta toiseen suurin piirtein samanlaisena. Pieniä muutoksia voi silti tapahtua, vaikka ajatuksen tasolla jouluperinteistä usein pyritään pitämään kiinni hyvin tiukasti.

Toisinaan jouluperinteiden muutos kertoo laajemmasta yhteiskunnan muutoksesta. Kun agraarisen ajan Suomessa isännän oli syytä olla Tuomaan päivänä kovassa huppelissa seuraavan vuoden viljasadon turvaamiseksi, saattaisi nykypäivänä raskas juominen joulunpyhien alla olla velvollisuuden ja ylpeydenaiheen sijasta pikemminkin lastensuojeluilmoituksen aihe.

Viime vuosina vahvistuneen kasvisruokabuumin myötä myös jouluruoat saattavat tulevaisuudessa joutua muutoksen kouriin. Onko perinteisen joulukinkun asema uhattuna? Mikäli liha ei maistu, voi nykyään kinkun valmistaa vaikkapa vehnäproteiinista. Vaikka valmistusmateriaali vaihtuu, muoto ja koko voi edelleen sisältää heijastuksia varhemmista ajoista ja niiden ideaaleista. Myös vegetaristinen tai vegaaninen joulupöytä voi välittää tuttuja merkityksiä.

Liharuoan mahdollinen väheneminen arkiruokana saattaa kuitenkin tuottaa liharuoalle yllättävän arvonnousun juuri juhlaruokana. Jos tulevaisuuden Suomessa arkiruoka koostuu lähinnä kasvikunnan tuotteista, saattaa liharuoka vahvistaa asemansa juhlapöydän herkkuna. Mikäli liha on tulevaisuudessa nykyistä kalliimpaa, saattaa siitä entisaikojen tapaan tulla nykyistä paljon juhlallisempi ruoka. Näin kasvisruokabuumi saattaisi paradoksaalisesti johtaa joulukinkun arvonnousuun. Joulupöydän kunkku pitää pintansa muuttuvassa maailmassa.

Juuso Koponen

Kirjoittaja on sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta valmistunut valtiotieteiden maisteri sekä hyvän ruoan ja juoman ystävä.

Kuva: Jouluaattona 1930 Nautelan kartanossa Liedossa. Kuvassa sekä kartanon herrasväkeä, että työläisiä, ja sama kuva löytyy kartanon pojan ja kartanon entisen myllärin albumeista. Nautelankosken museon kokoelmat.

Lähteet:

Aalto, Satu. Suuri perinnekirja: suomalaista juhlaperinnettä ennen ja nyt. Hämeenlinna: Karisto, 1999.

Apo, Satu. Viinan voima: näkökulmia suomalaisten kansanomaiseen alkoholiajatteluun ja -kulttuuriin. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2001.

Talve, Ilmar. Suomen kansankulttuuri. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1979.

Vilkuna, Kustaa. Vuotuinen ajantieto. Helsinki: Otava, 2012 [1950].

hrm