Kuplivaa terveyttä, eksotiikkaa ja kesähetkiä
Alla människor i hela världen törsta. Alla längta efter en god, skön dryck till njutning och glädje. Ni också gör det, inte sant? Vad säger Ni då om en dryck, som har champagnens milda, friska smak och dess utseende? En dryck, som kan släcka Er törst och fylla Er med tillfredsställelse.
(Suomeksi: Kaikki ihmiset maailmassa ovat janoisia. Kaikki kaipaavat hyvää, miellyttävää juomaa, josta voivat nauttia ja iloita. Tekin teette niin, eikö niin? Mitä sanoisitte juomasta, jolla on samppanjan mieto, raikas maku ja ulkonäkö? Juoma, joka voi sammuttaa janonne ja tuottaa teille mielihyvää.)
Hufvudstadsbladet -sanomalehdessä julkaistiin 28.7.1925 teksti, jossa suomalaisten kerrottiin saaneen uusi, uudenajan juoma – nimittäin Pommac. Tekstissä heijastuu voimakkaasti alkoholijuomia koskenut kieltolaki, joka oli tuolloin Suomessa voimassa. Kieltolaki pakotti ihmiset, jotka halusivat pysyä kaidalla tiellä, pohtimaan, mitä juoda tilanteissa, joissa oli aikaisemmin juotu alkoholia.
Pommac, jonka maku on usean hedelmän sekoitus, kehitettiin Ruotsissa vuonna 1919. Juoma saapui muutama vuosi kieltolain alkamisen jälkeen Suomeen. Mallasjuoma aloitti Pommacin valmistuksen vuonna 1923, ja sitä valmistivat myös muut tuottajat. Pommac oli nimenomaan kehitetty vaihtoehdoksi alkoholijuomille. Tämä näkyi myös juoman nimessä, joka oli yhdistelmä sanoista pommery, samppanjanvalmistajan mukaan, ja cognac (konjakki), sillä konjakin tavoin Pommacin pohjana toimivaa hedelmämehujen sekoitusta kypsytettiin tammitynnyreissä.
Hufvudstadsbladetin teksti kuvastaa myös sitä, kuinka kieltolain aikana virvoitusjuomat löivät Suomessa läpi. Virvoitusjuomien kulutus kasvoi, ja niitä nautittiin muulloinkin kuin lämpiminä kesäkuukausina. Virvoitusjuomista tuli sosiaalisesti hyväksyttävää tarjottavampaa hienoimmissakin piireissä, ja vähintään Pommacia saatettiin tarjota myös arvostetuimmissa ravintoloissa.
Terveydenhoidosta nautinnon lähteeksi
Virvoitusjuomien juuret ovat terveyslähteissä ja niiden yhteyteen rakennetuissa kylpylöissä, joissa yläluokka kävi hoitamassa terveyttään. Vedellä uskottiin olevan hoitavia ominaisuuksia – niin ulkoisesti kuin sisäisestikin nautittuna. Lähteiden terveyttä edistäviä kivennäisvesiä opittiin valmistamaan keinotekoisesti 1700-luvulla ja ympäri Eurooppaa perustettiin vesitehtaita, Ruotsiinkin vuonna 1776. Suomeen tuotiin ensin näitä kivennäisvesiä ulkomailta, mutta 1830-luvulta lähtien oli tarjolla myös kotimaisia vaihtoehtoja. Ensimmäisiä suomalaisia valmistajia olivat kemian professori P. A. von Bonsdorff ja kemisti Victor Hartwall, joiden yhteistyön pohjalta perustettiin vuonna 1836 nykyäänkin virvoitusjuomia valmistava Hartwall-yritys.
1800-luvun jälkipuoliskolta lähtien virvoitusjuomien käyttö terveyden hoitamisessa menetti merkitystään. Juomista haettiin sen sijaan nautintoa ja virkistystä. Virvoitusjuomia alettiin nauttia vietettäessä vapaa-aikaa sekä juhlahetkien yhteydessä. Esimerkiksi juhlapäivällisillä tarjottiin vihannesruokien kanssa usein saksalaista Apollinaris-kivennäisvettä. Samaan aikaan kivennäisvesien rinnalle tulivat limonadit, joissa hiilihapotettuun veteen oli yhdistetty sokeria ja sitruunahappoa sekä mahdollisesti hedelmistä valmistettuja uutteita ja esansseja. Limonadien tarjoamien makuelämysten erikoisuutta korosti se, että Suomessa sokeri oli ollut siihen asti kallista, mehuja ei ollut totuttu juomaan ja ulkomaisetkin hedelmät olivat hyvin harvinaisia.
Ajan valikoimasta antaa kuvan Hartwallin vuoden 1892 hinnasto, jossa on listattu yli 40 erilaista keinotekoista kivennäisvettä, yli 40 erilaista luonnollista kivennäisvettä ja kuusi erilaista limonadia. Limonadeja oli tarjolla esimerkiksi ananaksen, appelsiinin, vadelman ja samppanjan makuisina.
1890-luvulla virvoitusjuomien kulutus yli nelinkertaistui. Kulutuksen kasvun mahdollisti sokerin halvempi hinta sekä elintason nousu, joiden ansiosta ihmiset saattoivat ylipäänsä nauttia enemmän erilaisia sokeria sisältäviä tuotteita. Laajalle levinneelle raittiusliikkeelle virvoitusjuomat edustivat niin sanottuja raittiusjuomia, ja niiden käyttöön kannustettiin esimerkiksi erilaisissa juhlatilanteissa häistä ja hautajaisista syntymä- ja nimipäiväjuhliin.
Limonadien kieltolaki?
1900-luvun alkupuoliskolla virvoitusjuomien kulutus kasvoi erityisesti silloin, kun muita juomia oli huonosti saatavilla tai kun niiden valmistaminen ja nauttiminen oli jopa kiellettyä. Alkoholia koskeneen kieltolain (1919–1932) lisäksi näin kävi sekä ensimmäisen että toisen maailmansodan aikana, kun monista elintarvikkeista, kuten kahvista ja maidosta, oli pulaa ja alkoholin valmistusta sekä myyntiä rajoitettiin. Virvoitusjuomien kysyntä kasvoi siitä huolimatta, että niiden laatu heikkeni, kun sokeri jouduttiin korvaamaan makeutusaineilla ja muistakin raaka-aineista oli pulaa.
Kieltolain päätyttyä muun muassa maataloustuottajien edustajat, Raittiuden Ystävät ja Marttaliitto halusivat puolestaan kieltää limonadit. Näin oli tehty naapurimaassa Virossa. Limonadien vastustajat pitivät niitä epäterveellisinä ja keinotekoisina esanssiliuoksina, joiden raaka-aineet jouduttiin tuomaan ulkomailta. Kuluttajien haluttiin sen sijaan nauttivat tuoremehuja, joiden valmistaminen kotimaisista hedelmistä ja marjoista toisi lisätuloja viljelijöille sekä marjanpoimijoille. Virvoitusjuomien valmistajat luonnollisesti vastustivat tuotannon rajoittamista ja muun muassa esittivät tuoremehujen tulevan kuluttajille kalliimmiksi. Limonadien ”kieltolaki” kuitenkin unohtui, kun vuosien 1939 ja 1940 välisenä erityisen kylmänä talvena valtaosa kotimaisista hedelmäpuista paleltui. Tämä osoitti kotimaisten raaka-aineiden saannin epävarmuuden.
Vuonna 1976 valtio järjesti kampanjan, jonka tavoitteena oli vähentää virvoitusjuomien kulutusta. Ruoan terveysvaikutuksiin oli alettu 1970-luvulla kiinnittämään uudella tavalla huomiota, ja kampanjan taustalla olivatkin virvoitusjuomien negatiiviset terveysvaikutukset. Pian markkinoille ilmestyivät limonadien vähäkaloriset vaihtoehdot, esimerkiksi Coca-Cola Companyn TAB-kolajuoma vuonna 1979 ja Hartwallin Jaffa Light vuonna 1980.
Appelsiinista kolaan
Yksi 1930-luvulla limonadien kieltämistä vastaan esitetty argumentti oli, että ihmiset halusivat päästä nauttimaan arkisia kotimaisia marjoja eksoottisemmista mauista kuten appelsiinista, ananaksesta tai greipistä. Appelsiininmakuiset juomat olivat suosittuja jo 1930-luvulla, mutta vuonna 1949 Hartwall toi markkinoille Jaffa-appelsiinilimonadin. Jaffasta tuli niin suosittu, että myöhemmin muut valmistajat kopioivat nimen sekä jopa etiketin ulkoasun omiin tuotteisiinsa – Jaffaa kun ei voinut maantieteellisenä nimenä rekisteröidä tuotemerkkinä. Appelsiininmakuiset limonadit olivatkin Suomessa suosituimpia virvoitusjuomia 1990-luvulle asti.
Jos ei tunnetuin limsa, niin vähintään tunnetuin kolajuoma maailmassa on Coca-Cola. Coca-Colan kehitti yhdysvaltalainen apteekkari John S. Pemberton vuonna 1886. Suomessa Coca-Colaa oli 1930-luvulla myynnissä ainakin Helsingissä Stockmannin tavaratalon Soodalähde-kahvilassa. Suomalaiset virvoitusjuomavalmistajat valmistivat ensimmäisen kerran kolaa vuonna 1946, kun amerikkalaisten ylijäämävarastoista saatu kertaluontoinen kolasiirappierä jaettiin kymmenille tehtaille. 1940-luvun lopulla Suomen Sokeri ryhtyi tuottamaan kasviuutteista ja sokerista ekstraktia, josta eri valmistajat valmistivat Ami-Colaa.
Coca-Colan saapuminen Suomeen yhdistetään yleensä Helsingin vuoden 1952 olympialaisiin. Tuolloin Coca-Cola lahjoitti olympialaisten järjestelykomitealle ja Sotainvalidien Veljesliitolle laivalastillisen juomaa myytäväksi kisakatsojille. Veljesliitto sai pitää myyntituotot. Lopullisesti Coca-Cola rantautui Suomeen, kun Hartwall sopi vuonna 1956 kolajuoman valmistuksesta, pullotuksesta ja myynnistä. Myöhemmin 1950- ja 1960-luvuilla Coca-Colaa alkoivat valmistaa myös Auran Panimo sekä Pyynikin panimo. Pepsin pullotus alkoi Porin Oluttehtaalla vuonna 1969 ja 1970-luvulla puolestaan Schweppes Colan pullotus Mallasjuoman toimesta.
Alan sisällä Coca-Colan oli pelätty merkittävästi syövän markkinoita kotimaisilta limonadeilta, mutta lopulta suomalaiset innostuivat kolajuomista muita eurooppalaisia hitaammin. Suosio kasvoi vasta 1970-luvulta lähtien. Suomeen saapuivat 1970- ja 1980-luvuilla ensimmäiset hampurilaisravintolaketjut, ja niissä etenkin nuoret oppivat juomaan kolajuomia ruokajuomana. Coca-Cola nousi Suomen suosituimmaksi virvoitusjuomaksi vuonna 1980.
Juhlissa, lomalla, retkellä
Virvoitusjuomia on markkinoitu kaikkiin tilanteisiin sopivina virvokkeina, mutta varsinkin 1900-luvulla kulutus painottui kesäaikaan sekä juhliin ja muihin erityistilanteisiin. Kuplajuomia nautittiin lomalla ja vapaa-ajalla esimerkiksi saunassa, lomaretkillä, juna- ja laivamatkoilla, markkinoilla tai urheilutapahtumissa.
Markkinointia on myös suunnattu kaikenikäisille, mutta etenkin limonadit olivat pitkään nimenomaan lasten ja nuorten juoma. Esimerkiksi 1970-luvulla perheet oppivat ostamaan viikonlopuksi aikuisille ollutta ja lapsille limsaa.
Kulutus kasvaa ja valikoima laajenee
Suomalaiset kuluttavat edelleen virvoitusjuomia vähemmän kuin eurooppalaiset keskimäärin, mutta kulutus on kasvanut 1990-luvun jälkipuoliskolta lähtien. Virvoitusjuomien kulutuksen kasvu heijastaa muun muassa sitä, että elintasomme on jatkanut nousuaan, ostamme sokerin sijaan erilaisia sokeria sisältäviä elintarvikkeita ja että syömme yhä enemmän välipaloja ja erilaisia välipalatuotteita. Samalla juomavalikoima on monipuolistunut etenkin erilaisten sokerittomien vaihtoehtojen osalta ja kivennäisvesien ja limonadien rinnalle ovat 1990- ja 2000-luvuilla tulleet energiajuomat sekä hyvinvointijuomat. Hyvinvointijuomiin on lisätty esimerkiksi vitamiineja tai kivennäis- ja hivenaineita.
Suomen ensimmäistä energiajuomaa, glukoosin ja kofeiinin sekoitusta Vita Novaa, oli alettu valmistaa jo vuonna 1975 Tyrnävällä, mutta valikoima on laajentunut 1990-luvulta lähtien. Sinebrychoffin kehittämä Battery Energy Drink -energiajuoma lanseerattiin vuonna 1997. Seuraavana vuonna Suomessa sai myyntiluvan Red Bull -juoma, joka oli kehitetty vuonna 1987 Itävallassa thaimaalaisen juoman pohjalta.
Viime vuosina kysyntää erilaisille virvoitusjuomille on luonut ihmisten kasvanut kiinnostus alkoholittomia juomavaihtoehtoja kohtaan.
Laika Nevalainen
Kirjoittaja on Hotelli- ja ravintolamuseon amanuenssi, joka valitsee mieluummin veden kuplilla kuin ilman.
Hotelli- ja ravintolamuseon näyttelyikkunassa on 5.12.2023–29.2.2024 esillä Kuplia ja kuohuja -pienoisnäyttely, jossa voi tutustua sekä virvoitusjuomien että oluiden pulloihin ja tölkkeihin eri vuosikymmeniltä. Näyttely sekä tämä artikkeli juhlistavat Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton liittymistä museota ylläpitävään Hotelli- ja ravintolamuseosäätiöön vuoden 2024 alusta lähtien.
Pääkuva: Asiakkaita junan kahvilavaunussa vuonna 1958. Hotelli- ja ravintolamuseo.
Kirjallisuus
Ala-Kivimäki, Petteri: ”Red Bullin tarina – näin pienestä juomayrityksestä kasvoi mediajätti ja extreme-lajien suurtekijä.” hs.fi, 6.2.2015.
Appel, Erik: Hartwall 1836–1986. Hartwall, Helsinki, 1985.
Battery Energy Drink, Sinebrychoff.
Haavisto, Antti: ”Energiajuoma ei ole uusi keksintö – osattiin sitä jo 70-luvullakin.” yle.fi, 12.4.2016.
Haikonen, Iris ja Erkki Teräväinen: Coca-Cola. 50 vuotta suomalaisten hyvissä hetkissä. Edita, Helsinki, 2002.
Kaakinen, Elinan ja Juha Kemppainen: ”Moni on vaihtanut kaljan virvoitusjuomiin – muutos kulutuksessa avaa bisneksen myös pienille limsavalmistajille, mutta tie kaupan hyllylle voi olla pitkä.” yle.fi, 22.10.2021.
Sarantola-Weiss, Minna (toim.): Kulman takana Elanto! Helsingin kaupunginmuseo, Helsinki, 2005.
Simonen, Seppo: Osakeyhtiö Mallasjuoma 1912–1962. Mallasjuoma, Lahti, 1962.
Turunen, Matti: Jos täytätte mun lasini. Suomalaisen panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden vuosisata. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry, Helsinki, 2002.
Urbans, Runar: Sokeri Suomessa 1500–1917. Suomen Sokeri, Helsinki, 1968.
Virvoitusjuomat piristävät ja virkistävät, Panimoliitto.
Laika Nevalainen
Kirjoittaja on Hotelli- ja ravintolamuseon amanuenssi