Kupliva ilo – kuohujuomien historiaa Suomessa

“Nautinto ilman samppanjaa on keinotekoista.” – Oscar Wilde

“Juon samppanjaa vain kahdessa tilanteessa; kun olen rakastunut ja silloin kun en ole.” – Coco Chanel

 “Tulkaa pian, maistan tähdet!” – Munkki ja kellarimestari Dom Pérignonin väitetään sanoneen maistettuaan ensi kerran kehittämäänsä samppanjaa.

Samppanjan ylimaallisia ominaisuuksia ylistäviä legendaarisia lainauksia tunnetaan kymmeniä. Samppanja on erityisellä menetelmällä valmistettua kuohuviiniä, jota tuotetaan Ranskan Champagnen maakunnassa tarkoin valvotusti. Kuten usein kuulee sanottavan, samppanja on kuohuviiniä, mutta kaikki kuohuviini ei ole samppanjaa. Suomessa samppanjaa ja kuohuviiniä nautitaan nykyisin tavallisesti perhejuhlien, kuten syntymäpäivien ja häiden yhteydessä, sekä vappuna ja uutena vuotena. Juhlavien kuplajuomien historia on kuitenkin moninaisempi ja samppanjan yleistynyt käyttö maassamme vielä kovin nuorta.

Kotitalouksien kuplajuomat

Suomalaisissa kotitalouksissa perinteikäs kuplajuoma on sima, jota on nautittu aiemmin vapun sijaan pitkin kesää. Ennen sitruunoiden saapumista kotimaan markkinoille sima valmistettiin hunajasta. Sima on vanha pohjoismainen perinnejuoma, joka alkuperäisessä muodossaan oli alkoholipitoista vahvaa hunajaviiniä, jota juotiin ympäri vuoden mutta kuului myös kevääntuloperinteeseen Itämeren maissa.

Suomessa sima tehtiin pitkään tuontihunajasta ja lastattiinpa laivoillakin tuontisimaa satamiimme lähteiden mukaan ainakin 1600-luvulla. Väkevän siman tuonti päättyi 1800-luvulle tultaessa. Sima muuttui vähitellen tarkoittamaan mietoa virvoitusjuomaa samalla kun viinanpolton, kahvin ja tuontiviinien suosio kasvoi. Sinebrychoffin tiedetään valmistaneen simaa teollisesti 1800-luvun puolivälissä, vaikka olueen verrattuna tuotantomäärät olivat hyvin pienet. Simaa valmistettiin kuitenkin kotitalouksissa pitkälle 1900-luvulle kesäjuomana.

Terveysvesiä nauttimassa

1800-luvulla suosituissa terveyskylpylöissä yläluokkaiseen terveydenhoitoon kuului terveysvesien eli kaivonjuonti, toisin sanoen lähteestä saadun puhtaan veden nauttiminen. Kylpylät perustettiin usein lähteen yhteyteen ja terveysvetenä käytettiin lähdevesiä tai pullotettuja kuplajuomia. Kylpyläkulttuuriin kuului vedestä nauttiminen sekä sisäisesti että ulkoisesti. Puhdasta vettä alettiin pitää terveydelle välttämättömänä, mikä nykyisin on jo itsestään selvää.

Mineraalivesien suosio valui kylpylävieraiden keskuudesta aikanaan myös ravintoloiden listoille. Kun helsinkiläisen Ullanlinnan kylpylaitoksen kukoistuskaudella 1840-luvulla Kaivohuoneella Hartwallin pullottamia keinotekoisia terveysvesiä juotiin innolla, tarjoili Töölön ravintola läheisestä lähteestä aitoa lähdevettä. Nykyisin Suomessa mineraalivesiä kutsutaan lähteen paikasta riippumatta ”vissyksi”, ranskalaisen kylpyläkaupunki Vichyn mukaan.

Herrojen herkusta skumppahäppäreihin

Ensimmäinen virallinen maininta samppanjasta Suomessa on vuoden 1751 Loviisan sataman taksaluettelosta. Samppanjan ja muiden ulkomailta laivattujen viinien käyttö oli kuitenkin hyvin eksklusiivista. Sata vuotta tästä eteenpäin samppanjan nauttiminen oli mahdollista jo varakkaammissa opiskelijapiireissäkin. Omia yritelmiäkin oli ja virallisen ensimmäisen kotimaisen kuohuviinin viittaa tavoittelee historiankirjoituksessa useampikin taho. Senaatintorin liepeillä sijainneessa hyvätasoisessa majataloliikkeessä myytiin 1830-luvulla omaa tuotantoa olevaa ns. suomalaista samppanjaa, joka oli valmistettu koivumahlasta! Turkulainen Nordfors taas sai 1860-luvulla senaatilta luvan perustaa alkoholijuomia valmistavan tehtaan ja esitteli 1892 ensimmäisen kotimaisen kuohuviinin.

1800-luvun puolivälissä Suomeen tuotiin noin 24 000 pullollista samppanjaa vuodessa, vuonna 1900 tuonti yltyi 74 000 pulloon. Samppanjan nauttiminen kuului tuolloinkin leimallisesti juhlahetkiin sekä pitkille illallisille. Kieltolain aikana samppanjaa myytiin apteekkien kautta lääkinnällisiin tarkoituksiin yksityishenkilöille, kylpylöihin ja sairaaloihin. Samppanjaa sai myös ravintoloista tiskin alta, tosin huomattavasti korkeampaan hintaan.

Kieltolain lakkauttamisen jälkeen samppanjaa kulutettiin enemmän ravintoloissa kuin Alkoholiliikkeissä myytiin. Kotimaassa tuotettua kuohuviiniä yritettiin lanseerata jo vuonna 1933 nimikkeillä Imatran kuohu ja Kuohuva hedelmäviini, mutta tuontikuohuviinien myynnin kotimainen tuotanto ohitti Alkossa vasta vuonna 1962. Nostetta toivat vuonna 1953 markkinoille tullut kotimainen Elysée-kuohuviini sekä vuonna 1962 kuohuviinimenetelmällä valmistettu Golden Cap -siideri. 1973 suuressa suosiossa oli helmeilevä omenaviini tai tuttavallisemmin Omppu, joka loppui ajoittain Alkon myymälöistä. Parilta viimeiseltä vuosikymmeneltä taas muistetaan after work -henkinen happy hour, jolloin kuohuviiniä kulutettiin pullotolkulla täsmätunnin ajan. Skumppahäppärit oli eräänlainen sukupolvikokemus, joka sitä todistaneiden mielestä saanee jäädä suosiolla historiaan.

Kupliva ilo

Nykyisin kuohuviinille ja simalle on useita kuplivia vaihtoehtoja, kuten valtava valikoima vissyvesiä eri tavoin maustettuina. Juhlassa nautitaan myös perinteikkäästi Pommacia tai uudemmista tulokkaista esimerkiksi Lehtikuohua. Jopa eteläamerikkalaisesta mate-uutteesta tehtyä kuplajuomaa ja laktobasilli- sekä sieniviljelmästä saatua kombutsaa on nykyisin saatavilla alkoholittomaksi vaihtoehdoksi juhlahumuun. Siispä kippis ja kulaus, kuplivaa juhlakautta kaikille!

 

Maaret Louhelainen

 

Kirjoittaja on tuottaja Hotelli- ja ravintolamuseossa. Hän on matkustanut kahdesti Champagnen maakuntaan juoman perässä, mutta muistelee kaiholla myös Martta-mummonsa kirpeää kesäsimaa.

 

Kuva: Postikortti vuodelta 1904. Hotelli- ja ravintolamuseo / Alkon kokoelma.

 

LÄHTEET:

Hirn, Sven: Huvia ja Herkkuja – Helsinkiläistä hotelli- ja ravintolaelämää ennen itsenäisyyden alkua. SKS. Karisto Oy. Hämeenlinna 2007.

Koivisto, Kaisa. Samppanjaa suomalaisille. Teoksessa Samppanjaa suomalaisille, toim. Vesa Anttila. Suomen lasimuseo. Jyväskylä 2007.

Mårtenson, Gunnar: Sinebrychoffin panimo 1819-1969. Oy Tilgmann Ab. Helsinki 1969.

Mäntylä, Ilkka. Viinissä totuus. Viinin historia Suomessa. Otava. Keuruu 1998.

Olsoni, Emerik. Viini ja kulttuuri. Sanatar. Helsinki 1938.

Talve, Ilmar: Suomen kansanomaisesta ruokataloudesta. Turun yliopiston kansatieteen laitoksen tutkimuksia 2. Turku 1973.

https://www.juomavinkki.fi/fi/valkia (Luettu 27.3.2019)

https://juomiaturusta.fi/vuodet.html (Luettu 27.3.2019)

hrm