Kupillinen historiaa eli kahvi Suomessa
Se pitää sadoilletuhansille suomalaisille seuraa aamun ensi hetkistä lähtien ja kuuluu osaksi aterioita niin arjessa kuin juhlassa. Kahvi saapui Suomeen 1700-luvulla, ja on vuosisatojen vaihtuessa kohonnut koko kansan kestosuosikiksi: juodaanhan Suomessa kahvia asukasta kohti eniten maailmassa.
Kahvi saapuu Suomeen
Suomen alueelle 1700-luvulla saapuessaan kahvi oli ylellisyystuote, jonka maahantuontia ja kulutusta säännösteltiin. 1700-luvulta 1800-luvun alkuun Ruotsi-Suomessa oli voimassa kahvin kieltolakeja, jotka vuorottelivat juoman sallivien ajanjaksojen kanssa. Kahvin kieltämistä perusteltiin muun muassa kalliiseen tuontitavaraan kuluvan valuutan säästämisellä ja ylellisyyden vastustamisella. Vastaavia soraääniä kahvin herättämää mielenkiintoa kohtaan kuului muuallakin Euroopassa: Preussin kuningas Fredrik II pelkäsi 1700-luvulla kahvin horjuttavan panimoelinkeinoa ja heikentävän juojiensa kestävyyttä niin, että perusti kahvipoliisin ehkäisemään kahvin salakuljetusta. Kahvin sijasta Fredrik toivoi preussilaisten juovan olutta, jota hän piti valtionsa kansalaisille kaikin tavoin paremmin sopivana juomana.
Leviämisen alkukankeudesta huolimatta kahvi korvasi ennen suositut oluen ja viinan seurustelujuomana vähitellen ympäri Eurooppaa. Nykyisen Suomen alueella tee oli yleistynyt jo ennen kahvia erityisesti maan itäisissä osissa venäläisen teekulttuurin vaikutuksesta. 1800-luvulla kahvi nousi suosiossa teen ohi koko maassa, ja 1900-luvun alussa se kuului jo yhteiskuntaluokasta riippumatta osaksi kaikkien suomalaisten nauttimia elintarvikkeita. Kuten olutta ja viinaa ennen alettiin kahvia tarjota nyt osana häiden ja hautajaisten kaltaisia tilaisuuksia sekä nauttia vapaamuotoisempien kokoontumisten yhteydessä. Alkoivatpa Linnan juhlatkin vuonna 1919 kahvikutsuina, jotka kestivät tunnin ja joihin otti osaa 150 vierasta. Uudenlainen itsenäisyyspäivän iltajuhla korvasi kahvitilaisuuden vuonna 1922.
Kahvin yleistyminen vaikutti ruokajärjestykseen myös suomalaisten arjessa: jo 1800-luvulla aamun ensimmäisenä elintarvikkeena nautittiin usein aamukahvi. 1900-luvun alkupuolella Suomessa toimi kymmeniä kahvipaahtimoita. Valmiiksi paahdettujen kahvipapujen suosion noustessa myös kahvilat kasvattivat suosiotaan. Usein kahviloita perustivat kahvipaahtimoiden omistajat ja kondiittorit. Juoman lisäksi kahvilat tarjoilivat asiakkailleen leivonnaisia. Suomen vanhin yhä toimiva kahvila on Helsingissä sijaitseva Ekberg, joka avattiin Aleksanterinkatu 52:teen vuonna 1864, muutti Bulevardi 9:ään vuonna 1917 ja on toiminut samoissa tiloissa siitä lähtien.
Kahviloiden yleistyminen Suomessa 1900-luvun alussa vaikutti kiinnostavalla tavalla sukupuolten tasa-arvoon. Toisin kuin ravintolassa käynti oli ajanvietto kahvilassa ilman herraseuraa jo tuolloin naisväelle sopivana pidetty aktiviteetti. Myös kahvilan pitäminen oli aikalaisten silmissä naisille sopivaa liiketoimintaa.
1700-luvulla omat kieltolakinsa kokenut kahvi pääsi osaksi alkoholin kieltolakiajan cocktailkulttuuria Suomessa vuosina 1919-1932. Kovasta teestä oli olemassa versio, jossa tee korvattiin kahvilla. Kahvin lisäksi juomaan sekoitettiin maahan salakuljetettua pirtua tai kotitekoista alkoholia ja sokeria, jonka tarkoituksena oli silotella juoman kamalaa makua.
Kahvikansa matkaa kohti nykypäivää
Elintarvikkeiden tiukka säännöstely Suomessa toisen maailmansodan aikaan kosketti myös kahvia. Kahvin säännöstely alkoi heti sodan käynnistyttyä vuonna 1939 ja jatkui aina vuoteen 1954 asti. Kahvi olikin viimeinen tuote, joka vapautui säännöstelystä Suomessa toisen maailmansodan jälkeen. Säännöstelyn oloissa suomalaiset nauttivat korvikekahvia, jossa vähäiseen määrään aitoa kahvia sekoitettiin muun muassa sikurijuurta, paahdettuja herneitä ja rukiin jyviä sekä voikukan juuria. Saatavilla oli myös kokonaan muista aineksista valmistettuja vastikkeita, joissa kahvia ei ollut mukana lainkaan. Säännöstelyn purku ja elintason kohoaminen sinkosivat kahvin kulutuksen Suomessa jälleen nousuun, mutta toisen maailmansodan perinnöstä voinee havaita kaikuja suomalaisten yhä suosimassa tavassa varastoida tarjouskahvia.
1960-luvulta lähtien on Helsingissä ja hiukan myöhemmin myös muualla Suomessa ollut mahdollista nauttia espressoa. Erikoiskahvit ovat yleistyneet Suomessa 1980-luvulta lähtien, mutta vaaleapaahtoinen suodatinkahvi pitää yhä pintansa monen kotitalouden suosikkina. Jo 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa kahviloissa myydyt muro-, sokeri-, vehnä- ja voitaikinaleivonnaiset lukeutuvat yhä tyypillisten kahvin kanssa nautittujen lämpimäisten joukkoon. Erityismaininnan ansaitsee pulla, joka on kohonnut 1800-luvun kotileivonnaisesta ehdottomaksi kahvilakäyntien klassikoksi lukuisine olomuotoineen.
Suomessa 1900-luvun loppupuolella kiihtyneet ravintolaelämän monipuolistuminen ja kansainvälistyminen näkyvät myös kahvissa ja kahviloissa. Lähikauppojen hyllyiltä ja kahviloista löytyy Reilun kaupan kahvia, luomukahvia ja monin tavoin paahdettuja papuja ympäri maailmaa. Näiden lisäksi monista kahviloista saa muun muassa vegaani- tai raakaruokavalioon sopivaa syötävää.
Elina Laakso
Kirjoittaja on Hotelli- ja ravintolamuseon opas ja nauttii kolmesta viiteen kuppia kahvia päivässä sekä usein myös iltaisin, vaikkei kannattaisi.
Kuva: Kahvila Taikalamppu vuonna 2010. Kira Leskinen / Hotelli- ja ravintolamuseo CC BY-ND 4.0
Lähteet:
Louhelainen, Maaret. Himoittu, tarvittu ja korvattu – ruoka- ja juomavastikkeiden historiaa. Suomi syö ja juo. https://suomisyojajuo.fi/2019/07/31/himoittu-tarvittu-ja-korvattu-ruoka-ja-juomavastikkeiden-historiaa/ (katsottu 30.3.2020)
Nieminen, Petri ja Puustinen, Terho. Kahvi. Suuri suomalainen intohimo. Tammi. 2014.
Siirilä, Merja. Perinteiselle kahville etsitään vaihtoehtoja – Miltä kuulostaa pula-ajalta tuttu sikurikahvi, rasvakahvi tai kurkumalatte? Yle uutiset. https://yle.fi/uutiset/3-10303290 (katsottu 30.3.2020)
Turunen, Ari. Humalan henki eli juomatapojen tarina. Into. 2015.
Hotelli- ja ravintolamuseon opasmateriaalit
hrm