Kolmostuoppi – katoavaa perinnettä?
Kun englantilaisen pubin hanoissa tarjolla on bitteriä, lageria ja stoutia, on suomalaisissa hanoissa perinteisesti “kolmosta” ja “nelosta”. Oluttyypit on pohjoismaiseen tapaan määritellyt alkoholilainsäädäntö.
Keskiolut, keskiketterä, kepardi, mökäöljy. Suomalaisella juomainstituutiolla on monta nimeä, eikä ihme. Vuoden 1969 keskiolutlaki toi keskioluen kuppiloihin ja maitokauppoihin ympäri Suomen. Alkoholipoliittisesti määritelty juomatyyppi on saanut ympärilleen oman ravintolatyypin, lukuisia lempinimiä ja kirjavaa tapakulttuuria.
Ei uskoisi, ettei kolmoskaljaa ole lainsäädännössä enää edes olemassa.
Keskiolut keksitään
Keskiolut ja III-olut ovat vakiintuneet viittaamaan noin 4,7-prosenttiseen vaaleaan lageriin. Alun perin termit perustuvat kahteen eri lakiin, joista kumpikaan ei mainitse oluttyylistä mitään.
Vuoden 1969 alussa astui voimaan paitsi uusi alkoholilaki, myös erillinen laki keskioluesta. Keskiolut niin sanotusti vapautui: sitä oli mahdollista anniskella myös kahvilaliikkeissä ja myydä elintarvikeliikkeissä. Keskiolut määriteltiin käymisteitse valmistetuksi alkoholijuomaksi, joka sisälsi enemmän kuin 2,25 mutta vähemmän kuin 3,7 painoprosenttia alkoholia. Tilavuusprosentteihin siirryttiin vuonna 1988.
Verottaja puolestaan jakoi oluet alkoholipitoisuuden perusteella neljään veroluokkaan. Keskioluen määritelmä sijoittui näistä toiseen ja kolmanteen. Käytännössä keskiolutmerkit alettiin valmistaa sallitun prosenttimäärän ylärajoille.
Alkoholipolitiikan myrskyn silmässä
Keskiolutlaki oli mullistavinta, mitä alkoholipolitiikassa oli kieltolain jälkeen tapahtunut. 1960-luvun Suomessa alkoholia oli saatavilla vain Alkoista ja anniskeluravintoloista, joista molemmat keskittyivät kaupunkeihin.
Keskioluen vapautuksen oli arveltu johtavan kulutuksen kasvuun, mutta tuli yllätyksenä, että alkoholin kulutus 100-prosenttisena alkoholina mitattuna kasvoi vuosina 1968-1972 2,9 litrasta yli viiteen litraan. Kulutuksen ja alkoholihaittojen kasvupiikki sai alkoholiasenteet kiristymään, ja syytökset kohdistuivat usein keskiolueen.
Keskiolutoikeudet olivat luoneet uuden ravintolatyypin, keskiolutravintolat. Alkuun niitä perustettiin runsaasti. Vuonna 1973 niitä alettiin kuitenkin valvoa tehostetusti, ja niiden määrä laskikin vuosina 1971-1985 3409:sta 2618:een.
Myös vähittäismyyntilupia purettiin. Kunnilla oli mahdollisuus kieltää sekä keskioluen anniskelu että myynti alueellaan, ja 1970-luvulla koettiinkin kunnalliskieltojen aalto.
Ruotsissa keskioluen (mellanöl) korvattiin lisääntyneiden alkoholihattojen vuoksi korkeintaan 3,5-prosenttisella kansanoluella (folköl) vuonna 1977. Suomessa keskiolut piti pintansa, vaikka sitä muun muassa vaadittiin takaisin Alkoon vuoden 1980 keskiolutmarssilla.
Keskari salonkikelpoistuu
M.A. Nummisen Baarien mies -kirja kertoi vuonna 1986 Nummisen seikkailuista suomalaisissa keskiolutkuppiloissa. Numminen myös kantoi huolta omaleimaisten kansanravintoloiden häviämisestä.
1980-luvulla moni tutkijakin pisti merkille, että Helsingissä vaatimattomat kansankapakat alkoivat kadota. Erään keskiolutbaarin kanta-asiakasjoukkoa tutkinut Leena Keinänen huomautti, että työläismiesten suosimien keskiolutbaarien sulkeminen oli ajan alkoholipoliittinen trendi.
Esiin oli marssimassa toimihenkilöistyvän Suomen uusi keskiluokka. Koulutetut jupeiksi kutsutut kaupunkilaiset välttelivät työväenluokan paikkoja ja puhuivat “mannermaisista” juomatavoista.
Yllättävää kyllä, jupit ottivat keskioluen omakseen. Keskiolut vastasi vahvuudeltaan monia keskieurooppalaisia oluita ja sopi kohtuutta korostavaan, työkeskeiseen arkeen. Keskioluen imago mullistui. Kuppiloiden miesten suosikista tuli muodikasta, ja nelosoluttilausta alettiin pitää rahvaanomaisena.
Kun myös hinnoittelu muuttui suopeammaksi keskioluelle, oli voittokulku selvä. Vuonna 1989 III-olut meni IV:n ohi niin ravintola-anniskelussa kuin vähittäismyynnissä.
Keskiolutta ei enää ole!
Suomalaisille tuttu näky ovat roomalaiset numerot kaljapullojen kyljissä. Moni ei tiedä, että veroluokat purettiin jo neljännesvuosisata sitten, kun alkoholiverotusta uudistetiin vuonna 1994.
Luokkien ilmoitusta on jatkettu vapaaehtoisesti. Toisaalta vanha “keskiolut” eli yhä pitkään ruokakaupoissa sallittuna myyntirajana.
Kun ruokakaupoissa sallittu prosenttimäärä nousi vuonna 2018 5,5 prosenttiin, katosi keski- kolmosolut laista kotonaan. Onko se kuopattu?
Tuskin aivan heti. Keskiolutrajan puitteissa kehitetyillä kotimaisilla lager-merkeillä on instituution asema. Ne pitävät luultavasti pintansa vielä yhtä pitkään kuin keskioluen parissa kasvaneet sukupolvetkin.
Anna-Elina Hintikka
Kirjoittaja on Hotelli- ja ravintolamuseon 36-vuotias tutkija, joka mieltää alkoholiannoksen keskikaljapulloksi.
Pääkuva: Ilmajoen Kantakrouvi, 1979. Kuvaaja tuntematon. Hotelli- ja ravintolamuseon kokoelma.
LÄHTEET
Ahola, Eija 1989: Happy Hours. Uuden keskiluokan ravintolaelämää. Helsinki: Hanki ja jää
Keinänen, Leena 1989: Keskiolutbaarin ydinjoukon elämäntapa. Alkoholipoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimusseloste n:o 180
Lintula, Hanna 2010: Keskikaljaa vaadittiin R-kioskeihin ja takaisin Alkoon. Ylen Elävä Arkisto 25.8.2010. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/08/25/keskikaljaa-vaadittiin-r-kioskeihin-ja-takaisin-alkoon [katsottu 1.7.2019]
Sillanpää, Merja 2002: Säännöstelty huvi. Suomalainen ravintola 1900-luvulla. Helsinki: SKS
Turunen, Matti 2002: Jos täytätte mun lasini. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden vuosisata. Helsinki: Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry
Numminen, M.A. 1994 [1986]: Baarien mies (2., muuttamaton painos). MAN Productions Oy [Kirjayhtymä]
Wikipedia: Oluen verotus. https://fi.wikipedia.org/wiki/Oluen_verotus [katsottu 1.7.2019]
hrm