Kiisken kapoja ja nauriin napoja
Kainuun ruokahistoriasta kertova näyttely Kiisken kapoja ja nauriin napoja aukesi lokakuussa 2024 Kainuun Museolla. Ruokahistoriaahan Nälkämaassa toden totta riittää. Kainuu on täynnä upeita makuja, tarinoita, perinteitä, ruokaan liittyviä sanontoja ja tapoja. Kainuussa ollaan ylpeitä maakunnan ruoasta. Eväs on ollut vahvaa korpikylien työn raatajille. Pitkien välimatkojen Kainuussa eväskulttuuri on ollut vertaansa vailla. Luonnonantimet ovat olleet ja ovat edelleen upeita ja maukkaita. Yksi sydäntä lämmittävin tapaperinne on erityisen lämmin vieraanvaraisuus. Vieraita kestittiin talon parhailla antimilla. ”Ei se rikastu, joka tähkiä noukkii, eikä köyhy, joka vieraan ruokkii.”
Syöminen yhdistää kainuulaiset. Tyypillisiä ruokia Kainuussa ovat olleet kalakukot, suurustetut keitot ja ohraruoat. Kainuulaiseen identiteettiin kuuluu edelleen tuntea rönttönen ja kutsua juustoleipää juustoleiväksi, ei leipäjuustoksi kuten muilla mailla. Ruokavalinnat rakentavat identiteettiä. Toisaalta ruoka myös erottaa ihmisiä toisistaan. Ennen vanhaan piirakoiden, kainuuksi teosten, muoto ja täytteet vaihtelivat kylien välillä. Joissakin taloissa leivottiin pyöreitä piirakoita, joissain puolikuun mallisia, joissain neliskulmaisia. Kekrin aikaan ja lahtipäivänä oli Kainuussa tapana syödä verimakkaraa, mutta Hyrynsalmella ja Moisiovaaralla syötiin kampsuja, pieniä verestä ja ohrajauhoista tehtyjä kakkuja. Korpikyliin mahtui omaleimaisia alueita. Ruokavalinnat kertoivat siitä, mistä olit kotoisin. Tällä hetkellä voimme olla iloisia, että globaalit maut ja monikulttuurisuus on tuonut vaihtelua pöytäämme, mutta edelleen ilmaisemme ruoalla ketä ja mistä olemme.
Yksi tyypillinen piirre Kainuun ruokahistorialle on hienoinen hitaasti lämpiävyys ruokatrendien suhteen. Tähän on vaikuttanut Kainuun syrjäinen sijainti ja pitkät välimatkat muualle uusiin vaikutteisiin, toisaalta myös arvostus perinteisiin. Ja tämä on näkynyt toden totta kautta aikain. Jo rautakaudella maanviljelyyn tartuttiin täällä verkkaisesti verrattuna muuhun maahan. Maanviljely olisi osattu – sitä nähtiin muilla mailla kulkiessa kauppaa käymässä. Lisäksi Kainuussa viljeltiin jo pellavaakin kankaiksi, mutta maanviljelykseen ei kuitenkaan käyty. Ei ollut tarvis, Kainuussa riitti tuolloin kalaa vesissä ja riistaa metsissä. Niistä sai ruoan varmemmin, kuin pelto-ohran ja kaskirukiin viljelystä.
Toinen kausi, milloin merkittäviä ruokauutuuksia saapui ja samalla toki niiden perikainuulainen vastustuskin, oli 1800-luku. Vielä vuonna 1748 kukaan kajaanilainen ei juonut kahvia. 1780-luvulla kauppias Ahlund myi jo kahvipapuja Kajaanissa, ja ilmeisesti kauppa kävi. Kahvi yleistyi hitaasti, aluksi se maistui oudolle. Papit toivat kahvia mukanaan Kainuuseen, ja kinkerimatkoilla myös opettivat kansaa sitä juomaan. Kerrotaan, että kahvi saapui Kiannan kylään Suomussalmelle pastori Liliuksen mukana 1850-luvulla. Pastori antoi kahvipavut emännälle ja sanoi ”keitähän minulle noista kahvit.” Emäntä teki työtä käskettyä. Lopulta hän toi pavut lautasella ja päivitteli: ”Monet veet olen kuiviin keittänyt, vaan ei ole pavut pehmenneet.” Pastori kiitteli kuitenkin emäntää. Lopulta kahviin totuttiin, ja tervansoutu Ouluun lisäsi kahvin tuontia Kainuuseen. Erityisesti nuorempi väki innostui kahvista, ja niin silmänavauskahvit korvasivat vanhan kansan aamuiset suunaukaisuryypyt.
1800-luvun toinen mullistava uutuus oli tietenkin peruna. Perunanviljelyynkin Kainuussa sytyttiin perin hitaasti. Papit ”pottusaarnasivat” kirkoissa. 1840-luvulla perunapropaganda alkoi toden teolla, ja Oulun läänin talousseuran neuvojat ohjasivat Kainuussa kädestä pitäen perunan viljelyä ja valmistamista. Perunanviljelyn yleistymistä nopeutti kaskeamisen kieltäminen 1800-luvun puolessa välissä, kun kaskinauriit siirtyvät naurismaille. Vielä 1900-luvun alkuvuosina erityisesti vanhojen miesten kerrotaan sylkeneen perunanpalat pois suupielestään keittoa syödessään, jos emäntä oli sinne kehdannut lisätä perunaa nauriin sijaan.
Maailma muuttui 1900-luvulla niin nopeasti, että myös ruoan puolesta hirvitti. Perinneruokaa ryhdyttiin vaalimaan myös Kainuussa. Täällä julkaistiin kirjoja perinneruoasta ja kouluissa vietettiin perinneruokaviikkoja. Uutuudet toki otettiin myös ahkerasti käyttöön, kaikkea uutta vastaan ei täälläkään kapinoitu. Karjalan evakot esimerkiksi toivat sientensyönnin taidon Kainuuseen, ja vuosisadan lopulla maailman maut maistuivat. Aivan nykyisistä trendeistä ehkä kasvisruokavalion yleistyminen ei näy Kainuussa niin paljoa vielä, mitä muualla Suomessa. Vegaanivaihtoehtojen löytäminen voi olla haastavaa, vaikka toki täälläkin jo kahvin kera tarjotaan kauramaitoa. Silti hienoinen hitaasti lämpiävyys ruokatrendien suhteen ei ole Kainuusta kadonnut.
Nälkämaan maine on ollut Kainuulle kuvaavaa. Metsien hupeneminen ja kaskeamisen kieltäminen aiheutti Kainuun muuttumisen nälkämaaksi 1800-luvulla. Vuosisadan nälkävuodet olivat Kainuussa karmeita. Niiden muistoa ei sovi unohtaa. Kainuussa opittiin haastavina vuosina myös selviytymiskeinoja, joista oli hyötyä vielä 1930-luvun laman aikaan sekä sotavuosien pula-aikana. Kansalliskirjailija Ilmari Kiannon Nälkämaanlaulun sanat sinetöivät maineen Kainuulle pitkäksi ajaksi. Tämä maine on myös iskostunut kainuulaiseen identiteettiin.
Kainuun historiaan kuuluu siis paitsi nälkää ja selviytymistaitoja, myös kaskirukiin aikaisia hyvän ajan suuria ruispullia, vahvaa evästä ja juhlia. Kun 1970-luvulla rasva asetettiin pannaan, ja ruoan terveysvaikutukset nousivat esille entistä vahvemmin, niin vahvan evään Kainuuta ei hetkessä muutettu kevytruoalle. Kauppojen hyllyille ilmestyivät kevytmaidot, mutta ne jäivät kainuulaisilta ostamatta. Eräskin kainuulainen muisteli, että oli kaatanut kevytmaitoa tyhjään punaiseen maitopurkkiin, ja vain näin saanut juoman kelpaamaan perheenjäsenille. Kainuussa on juhlittu runsain antimin, ja vieraanvaraisuudessa ei ole ruoka-aineita säästelty haastavinakaan aikoina. Ruokaa ja herkkuja on kyllä syöty, kun niitä on ollut. Nälkä eli ”kuluku-ukko” on ollut vain käypäläinen. Yksi kainuulainen sanonta on, että pittää syyä ja juua aikanaan, kyllä se kuluku-ukko kumminni tulloo.
Nälkämaan muisto ei ole kadonnut, mutta sekin muuttaa muotoaan. Nykyään Kainuun bruttokansantuotteen kasvaessa muuta maata nopeammin puhutaan, että Nälkämaa tarkoittaakin menestyksen nälkää.
Henna Kettunen
Kirjoittaja on Kainuun Museon näyttelyamanuenssi.