Joulupuuron pieni historiikki
Moni aloittaa tänäkin jouluna aamunsa riisipuurolla, johon saatetaan vieläkin piilottaa manteli tai muutama. Oletko koskaan miettinyt, miksi jouluaamuna syödään nimenomaan riisipuuroa?
Aikanaan, kun ruokapöydän antimet olivat vähäisemmät kuin nykyään, olivat jauhoruuat tärkeitä juhlaruokia tavallisten talonpoikien pöydissä. Puuroa syötiin kyllä arkenakin, mutta pyhänä siitä saatettiin tehdä erityisen hienoa esimerkiksi keittämällä se maitoon.
Ennen riisin yleistymistä 1800-luvulla joulupuuro keitettiin yleensä ohrasta. Joissain taloissa saatettiin joulupuuro keittää myös rukiista, kaurasta tai tehdä niin sanottua juuriskpuuroa. Riisi aloitti voittokulkunsa kaupunkien säätyläisten piiristä ja yleistyi sitten maaseudullakin.Puuroriisi oli arvokas raaka-aine vielä 1900-luvulle tultaessa, ja sotien aikaan sen saatavuutta arvuuteltiin mediassa. Valkea riisipuuro oli ylpeyden aihe ja merkki hyvästä toimeentulosta, joten joku muistelee häpeilleensä sitä että kotona syötiin jouluna riisipuuron sijaan tavallisempaa ohrapuuroa.
Myös puuron valmistustavoissa on ollut alueellisia eroja, esimerkiksi länsisuomalaiset keittivät puuronsa kun taas esimerkiksi Keski-Suomessa ja Kymenlaaksossa joulupuuro paistettiin tavallisesti uunissa. Karjalan itäisissä osissa ei syöty välttämättä joulupuuroa ollenkaan, vaan piirakoita. Niitä saatettiin tehdä useampaakin sorttia.
Entä se manteli sitten? Suomessa manteleita ryhdyttiin yleisemmin laittamaan puuroon 1800-luvulla, ensin kaupunkilaisten kodeissa. Mantelilla on ollut erilaisia merkityksiä, mutta aina sen on uskottu tuovan tulevalle vuodelle jotakin onnellista: naimattomat pääsivät naimisiin, ja naimisissa olevat saivat perheenlisäystä. Joskus mantelinsaajan täyty keksiä ja lausua runo juhlapöydän väelle.
Nämä manteliin liittyvät pikku tehtävät juontavat juurensa jo – kyllä – Antiikin Kreikkaan. Siellä iloisissa illanvietoissa kuten Kalendae -juhlissa piilotettiin johonkin ruokaan kuten leipään papu. Sen löytäjä oli juhlan kuningas tai kuningatar, joka sai määrätä muille juhlijoille erilaisia hölmöjä tehtäviä. Tapa levisi Eurooppaan, ja esimerkiksi Englannissa, Saksassa ja Ranskassa on ollut tapana piilottaa loppiaispuuroon, -putinkiin tai -pullaan papu. Meille saapuessaan papu muuttui manteliksi, ja juomapelien tapaiset tehtävänannot unohtuivat. Niiden tilalle tuli vain yleinen hyvän onnen merkitys.
Vuolio, Kaisu. Suomalainen joulu, 1981, WSOY
Merja Sillanpää, Happamasta makeaan. Suomalaisen ruoka- ja tapakulttuurin kehitys. 1999, Vantaa:Hyvää Suomesta.
Kuva: Emäntä Hulda Ahola Ikaalisten Kovelahdelta, kuva otettu vuonna 1957. Satakunnan Nuorisoseurojen liiton kuvakokoelma, ©Satakunnan Museon kokoelmat
hrm