Helpommin, nopeammin ja säästäväisemmin – Kuinka mikroaaltouuni mullisti ruoanvalmistuksen?
1980-luku oli keittiöiden koneistumisen kulta-aikaa. Kuluttajien arkea helpottamaan myytiin niin kiertoilmauuneja, leipäkoneita, keraamisia liesiä, mikroaaltouuneja, monitoimikoneita, munankeittimiä, jogurttikoneita, mehulinkoja kuin jäätelökoneita. Suosituimmaksi näistä nousi ehdottomasti mikroaaltouuni eli tuttavallisemmin mikro. 1980-luvun lopulla mikro löytyi noin joka toisesta suomalaisesta kotitaloudesta.
”Näin kaikki tapahtuu. Otat seipaketin pakastimesta ja kuorit sen vuokaan. Levität mausteita, tilliä ja purjosipulia sekä juustoraastetta tai -viipaleita päälle. Peität ruoan, panet [mikroaalto]uuniin ja painat pakastekalanäppäintä. Nyt alkavat uunit aivot raksuttaa. Se valitsee pienen tehon, kunnes kala on sulanut, ja nostaa sitä kypsymisen ajaksi. Uunin tuntosarvet aistivat ruoan kosteudesta juuri oikean kypsyysasteen ja katkaisevat heti säteilyn. Uunin signaalit viestittävät, että kaikki on valmista, ottakaa ruoka uunista ja nauttikaa.”
– Kotiliesi 6/1985
Kuulostaako tutulta? Nykyään aika harvalle tulisi mieleen jättää ruoanvalmistus kokonaan mikron automatiikan varaan. Mikron tultua kauppoihin sitä ei kuitenkaan markkinoitu pelkästään ruoan lämmittämiseen, ruoanvalmistuksen apuvälineeksi ja pakasteiden sulattamiseen tarkoitettuna laitteena, vaan korostettiin mikron soveltuvan erittäin hyvin myös kokonaisten aterioiden valmistukseen.
”Mullistavin keittiökone vuosikymmeniin sitten pakastimen esiinmarssin”*
Mikron esiteltiin tekevän ruoanlaitosta helpompaa ja nopeampaa sekä säilyttävän ruoan aromit, ravintoaineet ja vitamiinit paremmin. Etenkin muutamia annoksia valmistettaessa mikro säästi ajan ja energian lisäksi myös tiskejä, sillä aterian saattoi valmistaa suoraan lautaselle. Mikrossa valmistettu ruoka oli myös kevyempää ja terveellisempää, sillä ruoanlaitossa ei tarvinnut käyttää yhtä paljon rasvaa tai suolaa. Erityisen hyvin mikron kerrottiin soveltuvan kasvisten ja kalan valmistamiseen.
Mikro toi myös joustavuutta perheiden arkeen ja helpotti ajanhallintaa, sillä ruokaa voitiin valmistaa etukäteen valmiiksi ja jokainen perheenjäsen saattoi kypsentää tai lämmittää ruokansa silloin, kun se hänelle parhaiten sopi. Mikrot olivat käytännöllisiä myös sellaisissa perheissä, joissa osalla perheenjäsenistä oli jokin erikoisruokavalio: mikrossa jokaiselle oli helppo valmistaa juuri oikeanlainen ateria. 1980-luvulla olikin alettu olemaan enemmän tietoisia erilaisista ruokaa liittyvistä allergioista ja myös kasvissyönti oli alkanut yleistyä.
Lisäksi mikron sanottiin houkuttelevan lapsia ja miehiä osallistumaan ruuanvalmistukseen aikaisempaa enemmän. Mikron helppokäyttöisyys tarkoitti myös sitä, että koulusta kotiin tulevien lasten saattoi antaa mikron avulla lämmittää itselleen välipalaa, sillä toisin kuin uunin tai lieden kanssa, mikrossa ei ollut vaaraa, että lapsi satuttaisi itsensä.
”Syytä opetella tietyt niksit”**
Kaikkien mikroaaltouunin tarjoamien etujen saavuttaminen vaati alussa kuitenkin suhteellisen paljon opettelua, sillä mikrolla kokkaaminen poikkesi huomattavasti ns. perinteisemmästä ruoanvalmistuksesta.
Erityiset mikrokeittokirjat sisälsivät yksityiskohtaisia ohjeita siitä, miten eri ruoka-aineet käyttäytyivät mikrossa, miten ruoka tuli esikäsitellä sekä asetella lautaselle, kuinka kauan ja millä teholla mikin ruoka tuli lämmittää, miten reseptejä tuli muokata tai kuinka monta kertaa ruokaa tuli sekoittaa tai kääntää valmistuksen aikana.
Mikron kokonaisvaltainen käyttäminen ruoanvalmistuksessa edellytti siis lähes kokonaan uusien ruoanvalmistusperiaatteiden ja -taitojen omaksumista. Tämä voi osaltaan selittää, miksi mikro loppujen lopuksi jäi enemmän vain apuvälineeksi ja keinoksi lämmittää valmis ruoka.
Keittokirjojen alussa selitettiin myös yleensä mikron teknisistä toimintaperiaatteista: mitä mikroaallot ovat ja miten ne toimivat. Yksi syy, miksi tämä koettiin tarpeelliseksi, oli varmasti se, että selityksellä haluttiin poistaa ihmisten pelkoja mikroaaltojen mahdollista vaarallisuutta kohtaan. Oli tarpeen vakuuttaa, että ruokaan ei jäänyt säteilyä.
Yksi mikron ongelmista oli se, että siellä valmistettu ruoka ei aina näyttänyt yhtä houkuttelevalta tai herkulliselta kuin pannulla tai uunissa valmistettu ruoka. Erityisesti leipomisen ongelmana oli lopputuloksen värittömyys. Tämä ulkonäköongelma neuvottiin ratkaisemaan lisäämällä ruokaan tai taikinaan väriä antavia mausteita tai esimerkiksi käyttämällä värikkäitä kasviksia.
Pakastimesta pöytään
Yksi opeteltavista asioista oli, minkälaisia astioita mikroon sai laittaa. Mikron yleistyminen kannusti astianvalmistajia kehittelemään erityisiä mikrokäyttöön tarkoitettuja astiasarjoja. Suomalaisista valmistajista tällainen oli esimerkiksi Arabialla (Microset) ja Sarviksella (Mikrokokki).
Niin astiasarjojen kuin muovisten säilytysastioiden kohdalla myyntivalttia oli se, että astiat kestivät niin pakastimessa, mikroaaltouunissa kuin astianpesukoneessa käytön. Yhdessä nämä kolme kotitalouskonetta helpottivat perheiden arkea ja tekivät keittiötoimista helpompia ja nopeampia. Etukäteen valmistetun aterian saattoi samassa astiassa pakastaa, kiireessä kätevästi poimia pakkasesta, sulattaa mikrossa ja aterioinnin jälkeen laittaa astianpesukoneeseen. Hyvin varustellussa keittiössä ruuat pakastimeen valmistettiin yleiskoneen avustukselle.
Pakasteiden ja valmisruokien käyttö kaksinkertaistui vuodesta 1977 vuoteen 1987 ja 1980-luvulla syntyi huoli valmisruokien lisääntyneestä käytöstä. Ei ole selvää, minkälainen oli mikron suhde einesten yleistymiseen. Todennäköisesti mikron soveltuvuus pakasteiden ja valmisruokien helppoon ja nopeaan lämmittämiseen edesauttoi mikron myyntiä. Toisaalta mikron suosion kasvu varmasti myös kannusti kehittelemään uusia ja monipuolisempia valmisruokia ja myöhemmin erityisiä mikroaterioita.
Vallankumouksellinen mikro?
Vielä 1980-luvulla valmisruokia kuitenkin käytettiin harvoin tai satunnaisesti. Pakasteet olivat puolestaan yleisempiä, mutta ne olivat usein puolivalmisteita, jotka helpottivat ruoanlaittoa, tai pakastimeen säilöttiin itse laitettua ruokaa, leivottuja leivonnaisia tai poimittuja marjoja ja sieniä.
Tämä korostui myös vuoden 1987 Kotilieden artikkelissa ”Tehokäyttäjien vinkit”, jossa kuusi perhettä kertoivat, mihin heillä käytetään mikroa. Kaikissa perheissä mikrossa valmistettiin lämmittämisen ja sulattamisen lisäksi myös ruokaa, esimerkiksi kasvis- ja kalaruokia, lihamureketta, perunalaatikoita, broileria, uuniperunoita, aamupuuroa, juomia sekä suolaisia iltapaloja. Siitä huolimatta lähes kaikki haastateltavat korostivat, että ”vanhanaikaiset” uuni ja liesi koettiin edelleen tarpeellisiksi.
Mikron käyttömahdollisuuksia esittelevissä teksteissä ja keittokirjoissa kuvastuu suomalaisten perheiden arjen muutos 1980-luvulla. Sana kiire toistuu ja nopeaa sekä helppoa ruoanlaittoa arvostetaan. Koko perhe ei enää välttämättä syönyt yhdessä tai samaa ruokaa. Ruokavalintoihin vaikuttivat erikoisruokavalioiden ja allergioiden lisäksi entistä useammin myös laihduttamista ja terveellisyyttä koskevat tavoitteet.
Mikroa käytti yleensä ihminen, jonka taloudesta löytyi muitakin kodinkoneita. Toisaalta ei haluttu kokonaan olla mikron tai valmisruokien varassa ja etenkin viikonloppuisin ruoanvalmistukseen oltiin valmiita panostamaan enemmän. Ja kuten edellä mainitut esimerkkiruoat osoittavat, mikrossakin valmistettiin edelleen hyvin tavallisia ruokia.
Mikroaaltouuni ei siis syrjäyttänyt ns. perinteisempiä ruoanvalmistustapoja, mutta se löysi paikkansa suomalaisten keittiöistä etenkin ruuan lämmittäjänä, pakasteiden sulattajana ja arjen helpottajana.
Väliotsikoiden lainaukset:
* Heikkilä, Tuula: Tuulan kanssa keittiössä. Emäntälehti 9/1987, sivu 22.
** Mäkinen, Seija & Soisalo, Soili: Suomalaisia mikrouuniherkkuja. WSOY 1987, sivu 35.
Artikkeli on ilmestynyt alun perin museon julkaisussa ”Kasari! Suomalaisen ruokakulttuurin 80-luku” (2014).
Laika Nevalainen
Kirjoittaja on museon amanuenssi, jonka omaan kotiin tuli mikroaaltouuni vasta 2000-luvulla.