Moderni eksotiikka, osa 1 – 1920- ja 1930-lukujen ravintolakulttuuria
Orientalismi, länsimaiden tuottama eksotisoiva käsitys itämaisesta kulttuurista, näkyi ravintolatilojen yksityiskohdissa ja sekoittui ajan valtatyylisuuntauksiin kuten funktionalismiin, klassismiin ja art decoon. Toisin kuin muut ajan tiukan asialliset ja tarkoituksenmukaiset tyylisuuntaukset, orientalistisissa sisustuksissa panostettiin yksityiskohtien runsauteen. Itämainen eksotiikka oli suosiossa myös ajan populaarikulttuurissa, kuten elokuvissa ja kirjallisuudessa, mutta tyylisuuntauksena se tuotti ravintolatiloihin taidokkaasti ja laadukkain materiaalein toteutettuja, ylellisen eskapistisia maailmoja, jotka irrottivat vieraansa ajasta, paikasta ja arjesta.
Tässä kaksiosaisessa artikkelisarjassa lähdemme tutkimusmatkalle modernin eksotiikan aikakauteen, jolloin jazz soi, cocktail-lasit kilisivät kieltolaista huolimatta ja helsinkiläiset kokivat ripauksen kaukomaiden taikaa kotikaupungissaan. Ensimmäinen osa kartoittaa 1920- ja 1930-lukujen helsinkiläistä ravintolakulttuuria, kun taas toukokuussa julkaistava toinen osa syventyy tarkemmin ravintoloiden ja kahviloiden art decoa ja orientalismia edustaviin sisustusratkaisuihin.
Kieltolain aikaisessa (12.4.1925) Fennian menukortissa ei mainita alkoholijuomia. Hotelli- ja ravintolamuseon kokoelmat.
Ravintolaelämää kieltolain varjossa
1920-luvun suomalaista ravintolakulttuuria leimaa kieltolaki. Vuonna 1919 voimaan tullut laki kielsi alkoholin valmistuksen, maahantuonnin, myynnin, kuljetuksen, varastoinnin, anniskelun ja nauttimisen. Kuitenkin alkoholia tarjoiltiin myös ravintoloissa kieltolain aikana ankarasta valvonnasta huolimatta, sillä asiakkaita haluttiin vielä palvella niin hyvin kuin vain suinkin. Jos ravintoloitsija ei suostunut anniskelemaan, henkilökunnasta löytyi itsenäisiä yrittäjiä, jotka vastasivat asiakkaiden janoon. Myös salakapakat ja yksityiset klubit sekä kerhot myivät alkoholia virallisten ravintoloiden rinnalla.
Tarjolla oli useimmiten laimennettua pirtua, niin sanottua ”kovaa teetä”, mutta tasokkaammissa ravintoloissa oli saatavilla myös konjakkeja, viskejä, liköörejä ja viinejä, salissa kahvi- ja teekupeista tai limonadipulloista, kabinettien puolella oikeista laseista. Kaiken tämän seurauksena alkoholinkäytöstä ravintoloissa tuli humalahakuisempaa, ja ravintoloiden maine usein huononi käytöshäiriöiden ja kieltolakirikkomuksien vuoksi. Osaksi ilonpito ja sosiaalinen elämä siirtyikin ravintoloista yksityisille klubeille tai koteihin.
Kieltolaista huolimatta ravintolaelinkeino kehittyi myös positiiviseen suuntaan 1920-luvulla, joka toi mukanaan ravintolatanssit ja jazzmusiikin. Olavi Paavolainen kuvaa 1920-luvun ravintolaelämän uutta kukoistusta: ”Seurakunta huvittelee jazz-musiikin pauhun täyttämissä ravintoloissa; seurustelu loppuu varhaisiin aamutunteihin saakka kestäviin, runouden merkeissä vietettyihin ’jatkoihin’.”
Etenkin suuret ja perinteikkäät helsinkiläisravintolat selviytyivät hyvin kieltolaista, ja 1920-luvun lopulla esiintyi yleistä optimismia hotelli- ja ravintola-alalla, kun kauppasuhteet ulkomaille vahvistuivat ja kaupungin liiketoiminta vilkastui. Kaupunkien samanaikainen kasvaminen rohkaisi uusien hotellien avaamiseen. Esimerkiksi vuonna 1931 avattu hotelli Torni edusti ”pilvenpiirtäjänä” modernia ja tulevaisuudenuskoista kaupunkikuvaa. Arkkitehtitoimisto Jung & Jungin suunnitelmien mukaan valmistuneen hotellirakennuksen sisustus noudatteli aikansa muotia; innoitusta saatiin niin art decosta kuin funktionalismistakin. Hotellihuoneissa käytettiin Merivaaran putkikalusteita. Vuosikymmenen loppua kohti ravintoloiden ilmapiiri ja etiketti vapautuivat, asiakaskunta nuorentui ja ravintolaelämä koki uuden nousukauden. Toisaalta taloudellinen lama hidasti alan kehitystä 1930-luvun alussa.
Ravintola Kaisaniemen menukortti 23.8.1927 järjestetyiltä illallisilta. Hotelli- ja ravintolamuseon kokoelmat.
Suureen epäsuosioon joutunut kieltolaki kumottiin lopulta kansanäänestyksellä ja uusi väkijuomalaki astui voimaan 5.4.1932. Uuden alkoholilainsäädännön myötä Alkoholiliike myönsi anniskeluoikeudet ravintoloille ainoastaan määräajaksi ja sekin edellytti ravintoloiden suunnittelun selkeyttä. Ravintoloiden tuli sijaita ensimmäisessä kerroksessa tärkeän liikenneväylän varrella, liikehuoneiston tuli olla suuri, siisti ja yhtenäinen, jotta anniskelun valvonta olisi helpompi suorittaa. Tämä johti siihen, että 1930-luvun edetessä laman hälvennyttyä ravintolat olivat tasoltaan ja siisteydeltään yhä parempia ravintoloitsijoiden kilpaillessa anniskeluoikeuksista.
Jazzia ja tanssia ravintolassa
Varietee-esiintyjäpari Renéen ja Ramén esityksissä Kaivohuoneella 1930-luvulla nähtiin muun muassa käärmenainen. Hotelli- ja ravintolamuseon kokoelmat.
Illallistanssiaiset ja jazzmusiikki nostivat suosiotaan 1920-luvulla, ja silläkin oli osansa orientalistis-modernistiseen sisustusvimmaan ravintoloissa. 1920-luvun kuluessa hienostoravintolat alkoivat järjestää tansseja eurooppalaisen esikuvan mukaisesti, aluksi Seurahuoneella. Vuosikymmenen lopulla uusia tanssiravintoloita perustettiin useita, kuten ravintolat Indra, Franciskaner ja Kairo. Tanssipalatsi Indra oli yritys luoda saksalaistyyppinen kabareeravintola suuren maailman tyyliin. Pari vuotta toiminnassa olleen ravintolan takana olivat Arthur Rehn ja Kämpin hovimestari Hilding Törnberg. Varietee-esityksiä nähtiin mm. Kaivohuoneella. Grand Restaurant Börsissä järjestettiin kabareeiltoja. Jazzmusiikki tuli osaksi ravintoloiden illanviettoa, kun orkesterit soittivat ennen tanssien alkua perinteisen konsertin. Franciskanerissa ja Trocaderossa kuultiin myös vaatimattomampia salonkiyhtyeiden ja kuplettilaulajien esityksiä. Eksklusiivisemmissa paikoissa kuten Kämpissä tanssia ei sallittu lainkaan ja samalla pitäydyttiin tiukasti konserttimusiikissa. Kuitenkin orkesterien, esitysten ja tanssien yleistyminen vaikutti myös ravintoloiden tilajärjestelyihin ja sisustukseen.
Tanssia KOP:n 40-vuotisjuhlissa Grand Hotel Fenniassa 8.12.1930. Hotelli- ja ravintolamuseon kokoelmat.
1920-luvun alussa Grand Hotel Fenniassakin tanssittiin. 12-miehinen unkarilainen orkesteri soitti jazzia ensimmäisten joukossa koko kaupungissa, muusikoita haettiin mm. Berliinistä. Sekä Fenniaa että Kaivohuonetta ja useita muita hotelleja ja ravintoloita Helsingissä johti Karl Edvard Jonsson. Myös Kaivohuoneella tanssittiin keväisin ja kesäisin. Lisäksi tuotiin Ruotsista operettiesiintyjiä ja tanssijoita ravintolayleisöä viihdyttämään. Jonsson olikin kekseliäs, edellä aikaansa ja seurasi tarkasti ravintolaelämän uusimpia tuulia. Suosittuja 1930-luvun alun tanssiravintoloita olivat mm. Nizza ja Paris. Ravintola Nizza avattiin entisen Venetsian tiloihin 23.1.1932. Sali oli hevosenkengän muotoinen, pääsy suoraan kadulta. Erikoisena uutuutena sinne saatiin vuonna 1935 pyörivä tanssilattia. Vuonna 1934 Helsingin suurimmaksi tanssiravintolaksi mainittu Paris sijaitsi Vilhonkadun ja Mikonkadun kulmassa. Parisissa oli ”kansainvälinen tunnelma ja 35 metriä pitkä sali.”
Kieltolaista huolimatta 1920-1930 -lukujen ravintolakulttuuri oli kosteaa. Ravintolatilat kokivat uudistuksia paitsi ravintolatanssin ja jazzorkesterien vaatiessa enemmän tilaa, myös 30-luvun alkoholivalvonnan muuttaessa ravintolatiloja. Kansainvälisiä vaikutteita näkyi ajan trendiravintoloiden musiikki- ja tanssiohjelmien lisäksi myös ravintoloiden sisustuksissa, jotka henkivät art decoa ja orientalismia.
Moderni eksotiikka -artikkelipari on muokattu versio Hotelli- ja ravintolamuseon samannimisestä entisestä verkkonäyttelystä.
Lähteet:
von Bonsdorff, Bengt. Villa Carlstedt. En krögar- och konstnärsfamilj med sommarnäjen. Schildts Förslags Ab. Helsingfors 2007.
Finlands Restauratörförening 1904-1929. Jubileumsskrift. Helsingfors 1929.
Hirn, Sven. Huvia ja herkkuja. Helsinkiläistä hotelli- ja ravintolaelämää ennen itsenäisyyden alkua. SKS. Hämeenlinna 2007.
Hoving, Victor. Karl Fazer 1891-1951. Helsinki 1951
Husso, Eijakristina. D. W. Frölander-Ulfin ravintolasisustukset. Taidehistorian pro gradu, Turun yliopisto 1999.
Jalkanen, Pekka. Alaska, Bombay ja Billy Boy. Jazzkulttuurin murros Helsingissä 1920-luvulla. Suomen etnomusikologisen seuran julkaisuja 2. Helsinki 1989.
Krohn, Aarni. Kaisaniemi 1827-1977 150 vuotta. Kyriiri Oy 1977.
Louhelainen, Maaret. Itämainen huone. Orientalismi materiaalisen kulttuurin ilmentymänä 1920-1930 -luvun helsinkiläisissä ravintolasisustuksissa. Maisemantutkimuksen kandidaatintutkielma, Turun yliopisto 2012.
Mustonen, Pertti. Ravintolaelämää. Kulttuurikuvia, nostalgiaa, kulinarismia. Tammi. Helsinki 1990
Niskanen, Aino. Väinö Vähäkallio ja hänen toimistonsa. Arkkitehdin elämäntyö ja verkostot. Teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosaston tutkimuksia 2005/22. Helsinki 2005.
Paavolainen, Jaakko. Olavi Paavolainen – keulakuva. Tammi. Jyväskylä 1991.
Pelkonen, Anni. Kovaa teetä ja jazzia. Teoksesta: Palveluksessanne! Hotelli- ja ravintolamuseon näyttelyjulkaisu. Toim. Anu Kehusmaa. Tallinna 2012.
Pelkonen, Anni. Käytännöllinen, siisti ja kaunis. Teoksesta: Palveluksessanne! Hotelli- ja ravintolamuseon näyttelyjulkaisu. Toim. Anu Kehusmaa. Tallinna 2012.
Pulla, Armas J. I 75 år har vi träffats på Nissen. Frenckellska Boktryckeri Ab. Helsingfors 1981.
Sillanpää, Merja. Ravintolan uusi aika. Martinpaino. 1991.
Sillanpää, Merja. Säännöstelty huvi. Suomalainen ravintola 1900-luvulla. SKS. Keuruu 2002.
Soini, Yrjö. Vieraanvaraisuus ammattina I-II. Otava. Keuruu 1963.
Anni Aaltonen
Kirjoittaja on Hotelli- ja ravintolamuseon amanuenssi