Aamiainen läpi aikojen

Mitä eroa on ollut aamupalalla ja aamiaisella, ja mistä juontaa juurensa brunssi? Milloin kahvista on tullut aamun välttämättömyys, jota ilman päivä ei yksinkertaisesti voi alkaa?

Aamiainen juuri sellaisena kuin me sen tunnemme, on melko uusi ilmiö. Vaikka dokumentteja aamiaisista on olemassa vain vähän verrattuna päivän muihin aterioihin, voidaan viitteitä aamulla syömisestä löytää hyvin kaukaakin historiasta. Tässä blogikirjoituksessa tarkastellaan yhteiskunnallisten muutosten vaikutusta aamun ensimmäiseen ateriaan – kuka on syönyt aamuisin mitä, ja milloin?

Aamiainen – päivän turvasatama

Viipale leipää, päälle juustoa, kananmuna ja kylkeen kenties jokin hedelmä. Kuulostaako tutuilta aamiaispöydän antimilta? Jo antiikissa aamun ensimmäinen ateria koostui yleensä jostain viljatuotteesta kuten leivästä, kananmunista ja hedelmistä. Vaikka aamiaisen konsepti on ollut jatkuvassa muutoksessa antiikin ajasta nykypäivään, yksi asia on pysynyt samana: aamun ensi aterialla ei olla kokeilunhaluisia, vaan syödään tuttuja ja turvallisia tuotteita.

Keskiajan niukkuudesta viktoriaaniseen yltäkylläisyyteen

Varhaisella keskiajalla aamiainen syötiin vasta aamumessun jälkeen. Aterian englanninkielinen sana juontuukin sanoista break the fast, eli yöllisen paaston katkaisemista. Tavallista oli aterioida vain kaksi kertaa päivässä, ja aamiaista nauttivat lähinnä lapset ja sairaat. Aamiainen palasi osaksi tavallista ruokajärjestystä vasta sydänkeskiajalla. Tuolloin ruokakulttuuri monipuolistui, ja ajalta ovat peräisin monet ruokalajit jotka nykyään miellämme aamiaisherkuiksi, muun muassa vohvelit ja pannukakut.

Uuden ajan löytöretkien myötä Eurooppaan virtasi uusia raaka-aineita. Ruokakulttuuri hienostui ja runsastui, mutta aamiainen pysyi edelleen melko samanlaisena: köyhempi kansanosa söi sitä mitä oli saatavilla, ja ylemmät säädyt herkuttelivat viljatuotteilla ja hedelmillä. Tärkeimmät uuden ajan uutuudet olivat kahvi ja tee, joilla on edelleen hallitseva asema aamiaiskulttuurissa.

Teollistuminen vaikutti merkittävästi ruoantuotantoon ja 1800-lukua voidaankin pitää englantilaisen ja amerikkalaisen aamiaisen vuosisatana. Muun muassa munat ja pekoni kasvattivat suosiotaan. Englantilainen, yläluokkainen aamupala saattoi parhaimmillaan sisältää valtavan määrän ruokalajeja, ja erityisesti lihaherkkuja, jotka nykyään mieltäisimme osaksi raskasta lounasta tai illallista. Naisten ei kuitenkaan katsottu sopivaksi syödä aamiaisella raskaasti, vaan naisväki aterioi aamuisin muun muassa kala-, vilja- ja maitotuotteilla, sekä hedelmillä.

Yltäkylläinen aamiainen oli erityisen tärkeä osa viktoriaanisen ajan ruokakulttuuria. On sanottu, että nykyisen brunssikulttuurimme juuret ovat juurikin viktoriaanisessa ajassa, jonka ihanteena oli pitkä ja nautinnollinen viikonloppuaamiainen, parhaassa tapauksessa sänkyyn tarjoiltuna.

Aamupala, aamiainen vai lounas?

Suomessa teollistumisen tuomat muutokset olivat hitaampia, eikä Englannista tuttu mässäilyn kulttuuri juurtunut aamiaiselle. Vielä pitkälle 1800-luvun loppupuolelle asti aamuruokailuun vaikutti agraariyhteiskunnan rytmi: aamupala nautittiin aamuyöllä, ja aamiainen aamupuhteiden jälkeen 8-9 aikoihin. Kahvia juotiin ainoastaan juhlallisissa tilaisuuksissa 1870-luvulle asti, mutta tämän jälkeen se alkoi arkistua. 1900-luvulla kahvia juotiin jo kaikissa säädyissä, myös aamuisin. Arkistumisesta huolimatta kahvi oli edelleen melko arvokasta, eikä sitä tietenkään ollut kaikille saatavilla, ja usein vähävaraiset joutuivat tyytymään korvikkeeseen.

Teollistumisen myötä tapahtunut aikataulullinen muutos 1900-luvulla on vaikuttanut myös aamupalan ja aamiaisen käsitteisiin. Vuoden 1955 kotitalousoppikirjan mukaan aamupala ja aamiainen tarkoittivat vielä eri asioita, vaikka nykyään miellämme ne synonyymeiksi. Aamupala nautittiin heti herättyä, ja aamiaista syötiin 10-12 aikoihin. Kansan suussa aamiaista kutsuttiin usein murkinaksi tai suurukseksi, ja se muistutti enemmänkin nykyään tuntemaamme lounasta. Sana lounas otettiin käyttöön vasta 1920-luvulla.

Paraneva elintaso vaikutti aamiaisen monipuolistumiseen Suomessakin. 1920-luvulla elettiin nousukautta, ja suomalaisten lautasilta löytyi yhtä enemmän kananmunia, voita, maitotuotteita ja lihaa. Myös eksoottisia hedelmiä kuten appelsiinia ja banaania saatettiin nauttia aamiaisella ennen toista maailmansotaa, jolloin niiden saanti loppui.

Sota-aikana elintarvikkeita säännösteltiin, mutta aamiainen pysyi lähes samanlaisena kuin aiemminkin. Ainoastaan kahvi jäi uupumaan monen perheen aamupalapöydästä, sillä sen säännöstely oli voimakasta vuoteen 1954 asti. 1950-luvulla suomalaiset ottivat takaisin sen, mistä olivat pula-aikana joutuneet luopumaan. Kerman, voin ja sokerin kulutus kasvoi ja aamiaispöydästä saattoi löytää jopa pullaa sekä muita vehnätuotteita.

Päivän tärkein ateria

Terveystietoisuus kasvoi 1970-luvulle tultaessa. Aamiaisen sisältöön kiinnitettiin entistä enemmän huomiota, ja makeiden herkkujen mussuttamista ei enää pidetty aamuun sopivana. Maaseudulla aamuisin nautitut ruoat kuten läskisoosi jäivät myös historiaan, ja korvautuivat muun muassa jogurtilla.

1970-luvulla yleistyi lause ”aamiainen on päivän tärkein ateria”, jota viljeltiin erilaisissa valistuskampanjoissa. Hyvä ja terveellinen aamiainen piti yleensä sisällään puuroa, hedelmiä ja marjoja. Voi oli korvaantunut margariinilla. Myös tuoremehut olivat suomalaisten suosiossa, sillä ne olivat vitamiinipitoisia ja rasvattomia. Kahvilla oli yhä horjuttamaton asema aamujuomana, mutta lasten kahvinjuontia oli alettu kaitsia.

Lähemmäs nykypäivää tultaessa aamiainen on saanut vaikutteita muun muassa 1980-luvun hedonistisesta herkuttelukulttuurista ja toisaalta 2000-luvun luomuinnostuksesta. Myös populaarikulttuurin vaikutus on ollut huomattava: New Yorkiin sijoittuvan Sinkkuelämää -televisiosarjan viikonloppubrunssit ovat luoneet meille tietyn mielikuvan täydellisestä aamun ensiateriasta. Toisaalta suosittu, kiireiseen elämänrytmiin sopiva take away -aamiainen, joka saattaa sisältää vain kahvia, on rantautunut pysyvästi myös meille Suomeen.

Aamiaiseen on vaikuttanut samat vaikutteet kuin muihinkin aterioihin ja ruokatrendeihin: yhteiskunnan virtaukset, uskonto, taloudelliset syklit ja tieteelliset tutkimuksen. On myös olemassa jotain kirjoittamattomia sääntöjä siitä, mikä ei ole hyväksyttävää aamiaisella: alkoholia aamiaisella nauttiva saa oudoksuvia katseita (ellei kyseessä ole Mimosa). Aamiaisessa on myös jotain rituaalinomaista, oli se sitten kahvin välttämättömyys tai tietyt leivänpäälliset. Se mitä ja miten ihminen syö aamulla ensimmäiseksi, kertoo paljon hänen persoonallisuudestaan.

Olivia Lehmuskallio

Kirjoittaja on Hotelli- ja ravintolamuseon viestinnän ja yleisötyön harjoittelija.

Lähteet:

Lehtonen, Anna. 2009. Aamiainen – Nautiskelijan ateria, Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu

Hämeen-Anttila, Jaakko & Rossi, Venla. 2015. Nälästä nautintoihin: Ruoan tarina, Otava

Smith, Andrew F. 2009. Eating History: 30 Turning Points in the Making of American Cuisine

The Atlantic: The Most Contentious Meal of the Day, Megan Garber, June 19, 2016

hrm