Ruokaperinteiden jäljillä
Mitä on ruokaperinne, entä mitä ovat perinneruoat? Perinneruokina pidetään yleensä eri alueille tyypillisiä ruokia, joita on valmistettu kyseisellä alueella jo pidemmän aikaa, joskus jopa satojen vuosien ajan. Arkisessa puheessa ruokaperinteellä ja perinneruoilla saatetaan tarkoittaa samaa asiaa, mutta onko ruokaperinteessä kyse vain alueellisista perinneruoista?
Ruokaperinnettä on vaikea määritellä, mutta ainakin on kyse ruokaa ja ruokailua koskevista tiedoista, arvoista ja toistuvista tavoista. Perinteiden ajatellaan usein myös olevan jotakin pidempi kestoista sekä usean ihmisen jakamaa, mutta kuinka kauan jonkin ruokatavan pitää olla olemassa tai kuinka monen pitää jakaa se, jotta sitä voidaan kutsua perinteeksi?
Asiantuntijat eivät ole yksimielisiä siitä, kuinka pitkään jonkin ruokatavan tarvitsee olla olemassa, jotta sitä voidaan kutsua ruokaperinteeksi. Osa tutkijoista katsoo, että perinteen muotoutuminen edellyttää tavan siirtymistä suvussa kolmannelle sukupolvelle, osalle riittää siirtyminen kerran sukupolvelta toiselle. Toisaalta nykypäivän yhteiskunnassa herää kysymys, voiko esimerkiksi ystävien tai naapurien kesken siirtyvät tavat määritellä perinteiksi tai voiko yksilöllä olla omia henkilökohtaisia perinteitä?
Ruokaperinteemme kertovat historiastamme, mutta samalla myös suhteestamme menneisyyteen. Määrittelemällä tiettyjä ruokia ja ruokatapoja perinteiksi (ja tiettyjä ei), tulkitsemme menneisyyttä: valitsemme, mikä meille tästä hetkestä käsin on historiassa merkityksellistä ja tärkeää.
Riippumatta siitä, miten ruokaperinteen tarkasti määrittelee, perinteet palvelevat eri tarkoituksia elämässämme. Perinteillä on muun muassa keskeinen rooli erilaisten juhlien viettämisessä, ja perinteiden avulla hahmotamme ja kerromme muille siitä, keitä olemme ja mihin kuulumme.
Ruoka tekee juhlan
Ruokaperinteillä on usein iso merkitys erilaisissa juhlissa vuotuisjuhlista häihin ja valmistujaisiin. Juhla on arjen vastakohta ja tämän tulee näkyä ruoassa. Juhlissa syödään runsaammin sekä sellaisia ruokia, joita ei syödä joka päivä. Runsas ruokatarjoilu kertoo vieraanvaraisuudesta ja sen avulla voidaan korostaa omaa sosiaalista asemaa. Juhlaruoilla voi olla myös symbolista merkitystä.
Varsinkin menneinä vuosisatoina Suomessa syötiin arkisin melko vähän ja usein tarjolla oli samaa ruokaa päivästä ja viikosta toiseen. Juhlissa oli siten erityisen tärkeää olla runsas ruoka- ja juomatarjoilu. Juhlissa syötiin ja juotiin parasta, mitä oli saatavilla. Ruoan riittävyys kytkeytyi myös uskomuksiin: Maatalousyhteiskunnassa vuoden tärkein juhla oli kekri, jota vietettiin syksyllä sekä satokauden päättymisen että uuden vuoden alkamisen kunniaksi. Uskottiin, että jos ruokaa oli kekrinä runsaasti tarjolla, sitä riittäisi koko seuraavan vuoden.
Nykypäivänäkin arjen ja juhlan välistä eroa korostetaan panostamalla ruokatarjoiluihin juhlissa esimerkiksi näkemällä valmistamisessa enemmän vaivaa, ostamalla kalliimpia ja harvinaisempia elintarvikkeita, tilaamalla tuotteita tai käyttämällä palveluita. Juhla näkyy lisäksi ruokailutilanteessa: koristelussa, astioissa, ajankäytössä tai esimerkiksi käytöksessä.
Juhlaruoilla voi olla erilaisia symbolisia merkityksiä. Esimerkiksi muslimien ramadanin eli paastokuukauden päättävässä id- tai eid-juhlassa ruoat symboloivat hedelmällisyyttä ja elämän jatkumista. Muslimien häissä on puolestaan syötävä jotakin makeaa, sillä makea symboloi avioliiton suloisuutta ja hedelmällisyyttä.
Joillekin tietyt ruoat ovat niin erottamaton osa tiettyä juhlaa, kuten varhaisperuna juhannusta tai sima vappua, että ilman kyseistä ruokaa juhla tai pyhä ei tunnu oikealta. Ruokaperinteet konkretisoivat juhlan, luovat juhlatunnelmaa ja erottavat sen muista juhlista. Toisaalta jotkut voivat myös kokea sosiaalista painetta ruokaperinteiden noudattamiseen: valmistetaan tiettyjä ruokia vain, koska koetaan, että niin kuuluu tehdä tai että muuten kyseistä juhlaa ei vietä oikein tai asemoi itsensä yhteisönsä ulkopuolelle.
Jaetut perinteet
Syömämme ruoka kertoo, keitä olemme, mistä tulemme ja mihin kuulumme. Ruokaperinteisiimme vaikuttavat esimerkiksi asuinpaikkamme, varallisuutemme, uskontomme, arvomme, elämäntapamme, kulttuuritaustamme, historiamme ja terveytemme.
Ruokaperinteet ovat tärkeitä yksilön identiteetille mutta myös erilaisten yhteisöjen identiteetille. Perinteiden avulla tehdään eroa muihin ryhmiin, korostetaan omaa ainutlaatuisuutta ja luodaan oman yhteisön sisälle yhteenkuuluvuuden tunnetta. Esimerkiksi maahanmuuttajille tutut ruoat luovat tutkimusten mukaan turvallisuuden tunnetta ja toimivat siteenä aikaisempaan kotimaahan. Ruokaperinteistä luovutaan viimeisenä.
Syyrialainen ruoka on mielestäni monipuolista ja herkullista. Täällä yritän säilyttää ruokaperinteemme ja välittää nämä perinteet lapsilleni. Lasten on hyvä tuntea vuoden maku ja tottua siihen. Kyse on eräänlaisesta arabi-identiteetin säilyttämisestä.
– vastaus Hotelli- ja ravintolamuseon Ruokaperinteet-kyselyyn (2024)
Menneinä vuosisatoina eri puolilla Suomea vallalla olivat omat alueelliset ruokakulttuurit ja -perinteet. Erot luonnonolosuhteissa määrittivät pitkälti, minkälaisia raaka-aineita oli saatavilla ja mitä oli mahdollista viljellä. Tulisijoja koskevista eroista sekä eri suunnista tulevien vaikutteiden johdosta ruokahistoriantutkimuksessa on ollut tapana jakaa Suomen alue itäiseen ja läntiseen ruokakulttuuriin. Lännessä syötiin kovaa ruisleipää ja keittoruokia, idässä pehmeää leipää ja uuniruokia. Lännessä oli enemmän makeita makuja, idässä puolestaan happamia.
Vaikka suomalainen ruokakulttuuri on toisen maailmansodan jälkeen muun muassa muuttoliikkeen, median, koulutuksen ja joukkoruokailun seurauksena yhtenäistynyt, alueellisia eroja ja perinteitä löytyy edelleen.
Suomalainen ruokaperinne?
Ruokaperinteet ovat myös osa kansallista identiteettiä. Suomalaisen ruokaperinteen saatetaan ajatella tiivistyvän sellaisiin ruokiin, joita valmistettiin talonpoikien keskuudessa ennen ruoantuotannon teollistumista kotimaisista raaka-aineista. Ei kuitenkaan ole olemassa sellaista suomalaista ruokaperinnettä, joka olisi ollut vallalla koko nykyisen Suomen alueella aikojen alusta asti. Esimerkiksi hyvin suomalaisina pidetyt ruoka-aineet peruna ja maito ovat yleistyneet Suomessa vasta viimeisen 150–200 vuoden aikana.
1800-luvulla ruoka oli yksi niistä tekijöistä, joiden avulla kansallismieliset säätyläiset rakensivat käsitystä siitä, mitä suomalaisuus oli. Esimerkiksi talkkuna ja mämmi nostettiin Suomen kansallisruoiksi 1800-luvun lopulla, vaikka talkkunaa syötiin lähinnä itäisessä Suomessa sekä Hämeessä ja mämmiä puolestaan Länsi-Suomessa.
Suomalaista ruokaperinnettä luodaan ja tulkitaan myös tarjotessamme, esitellessämme ja myydessämme ruokaa ulkomaalaisille niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Ruokaperinteitä hyödynnetään maabrändin rakentamisessa ja esimerkiksi houkuteltaessa turisteja Suomeen sekä ostajia suomalaisille elintarvikkeille.
Suomalainen ruokaperinne määritellään eri tavoin eri tilanteissa. Olennaista onkin kysyä, kuka on missäkin tilanteessa valinnut, mitkä perinteet ja ruoat sopivat edustamaan suomalaisuutta ja miksi?
Yhteiskunnan monimuotoistuessa myös suomalainen ruokaperinne monimuotoistuu.
Perinteiden oppiminen ja omaksuminen
Olen jakanut ortodoksista ruokaperinnettä opettamalla poikani tekemään arkiruokia esim. borschkeittoa, tattaripuuroa ja erilaisia lihapatoja. Olen tehnyt pojilleni perheen ruokaperinnekeittokirjat, ja lapsenlapset ovat olleet opissani pienestä asti. Makumuistot ja perinteet pitävät kiinni perheen ja suvun juurissa. Poikani ovat myös jatkaneet ruokaperinteiden opettamista lapsilleen.
– vastaus Hotelli- ja ravintolamuseon Ruokaperinteet-kyselyyn (2024)
Opimme ja omaksumme monet ruokaperinteet huomaamatta samalla, kun opimme, mitä kulttuurissamme on ylipäänsä hyväksyttävää ja arvostettua syödä, miten ruokia valmistetaan, miten ruokaillaan ja minkälaisia ruokia syödään esimerkiksi erilaisissa juhlissa.
Ennen ruokaperinteet omaksuttiin ja opittiin perheenjäseniltä, sukulaisilta ja kyläyhteisöltä. Edelleen perheen merkitys perinteiden välittymisessä on keskeinen, mutta 1800-luvun lopulta lähtien tietoihimme ja käsityksiimme perinteistä ovat vaikuttaneet monet asiat koulusta, joukkoruokailusta ja keittokirjoista ruokakauppaan ja mainontaan. Perheen ja suvun lisäksi omaksumme nykypäivänä perinteitä esimerkiksi ystäviltämme ja valituilta perheiltämme.
Isä on kulkenut oman isänsä mukana pienestä pojasta lähtien ja nyt me puolestaan verkostelemme isän kanssa samoilla paikoilla, kotivesillä Inarinjärvellä, missä isä on jo poikasesta asti kalastellut.
Opimme ruokaperinteitä, kun seuraamme ja osallistumme ruoan hankintaan ja -laittoon. Ennen 1900-lukua ei juuri ollut kirjallisia ohjeita, joten tavat, tekniikat ja ohjeet siirrettiin eteenpäin suullisesti ja esimerkkiä näyttämällä. Kun ohjeet ja esimerkiksi mitat olivat suurpiirteisiä, oli itse tekemällä toistojen kautta opittava tietämään, milloin ruoka oli oikeanlaista.
Elävä ruokaperinne
Ruokaperinteet muuttuvat yhteiskunnan ja kulttuurien muuttuessa. Osa perinteistä on selvinnyt pitkiäkin aikoja, osa on aikojen saatossa unohtunut. Olosuhteiden muuttuessa osa on muuttanut muotoaan, ja osa taas levinnyt syntypaikkaa laajemmalle. Yhteiskunnallisten ja kulttuuristen muutosten myötä ja uusien tuotantomenetelmien, uusien raaka-aineiden ja muista ruokakulttuureista saatujen vaikutteiden pohjalta on muodostunut uusia perinteitä ja perinneruokia.
Hotelli- ja ravintolamuseon näyttelyssä Nam Yök Häh – Mistä on ruokaperinteet tehty? (2024–2025) kysyimme kävijöiltä, minkälaisia ruokaperinteitä he yhtäältä uskoivat ja toisaalta toivoivat meillä olevan tulevaisuudessa. Selkeästi eniten kommenteissa arveltiin ja/tai toivottiin vegaanisuuden ja kasvissyönnin yleistymistä ja kestävyyttä niin ruoantuotantoon kuin -kulutukseen. Vastauksissa yhtäältä toivottiin opin ottamista historiasta, kuten kohtuullisuutta tai luonnonantimien omavaraista hyödyntämistä, sekä vanhojen perinneruokien paluuta. Toisaalta suunnattiin katse tulevaisuuteen ja arveltiin, että jatkossa ruokaperinteisiimme vaikuttavat muun muassa eri ruokakulttuurit, laboratoriossa kasvatettu ruoka ja tekoäly tai että joku päivä nautimme vain jauheita ja pillereitä.
An important tradition for me is baking with the recipes learned from my grandma and making them vegan.
– vastaus Hotelli- ja ravintolamuseon Tärkein ruokaperinne -kyselyyn (2024)
Muutos, tai toisin sanoen elävyys, onkin oikeastaan ruokaperinteiden elinehto. Kun noudatamme perinteitä, emme pelkästään toista sitä, mitä olemme oppineet. Me myös muokkaamme perinteitä, sekä tietoisesti että tiedostamatta. Muutamme perinteitä esimerkiksi terveellisemmiksi, helpommiksi ja sopivammiksi omaan makuun, olosuhteisiin tai arvoihin. Samalla teemme perinteistä meille merkityksellisiä.
Teksti pohjautuu Hotelli- ja ravintolamuseon Nam Yök Häh – Mistä on ruokaperinteet tehty? -näyttelyyn. Näyttely oli esillä 20.9.2024–24.8.2025.
Lähteet
Elävä perintö -sivusto, https://wiki.aineetonkulttuuriperinto.fi/
Hallenberg, Helena ja Irmeli Perho: Ruokakulttuuri islamin maissa. Helsinki: Gaudeamus Helsinki University Press, 2010.
Heikkinen, Leena ja Anita Patala: Perinteinen suomalainen keittiö. Helsinki: Valtion painatuskeskus, 1988.
Huhta, Elina ja Anna Talasniemi: Sieltä missä pippuri kasvaa. Löytöretkiä uussuomalaiseen keittiöön. Helsinki: Schildt, 2009.
Immonen, Päivi ja Riitta Nevala: Juhlakirja – juhlia, tapoja ja perinteitä. Helsinki: WSOY, 2003.
Isotalo, Merja: Joulusta juhannukseen, häistä läksiäisiin. Suomalaisen juhlaperinteen ja kansanhuvien opinto-opas. Helsinki: Maa- ja kotitalousnaisten keskus, 1999.
Knuuttila, Maarit, Jyrki Pöysä ja Tuija Saarinen (toim.): Suulla ja kielellä. Tulkintoja ruuasta. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004.
Knuuttila, Maarit: Kansanomainen keittämisen taito. Helsinki: Suomen muinaismuistoyhdistys, 2006.
Kouri, Jaana (toim.): Askel kulttuurien tutkimukseen. Turku: Turun yliopisto, 2015.
Ljokkoi, Anniina ja Liisa Kaski: Perinnevegeä. Helsinki: SKS Kirjat, 2021.
Mäkinen, Virpi, Heikki Pesonen ja Risto Uro: Pyhä, paha ruoka. Uskonnon ja etiikan näkökulmia. Helsinki: Gaudeamus, 2023.
Sallinen-Gimpl, Pirkko: Suuri karjalainen piirakkakirja. Helsinki: SKS Kirjat, 2021.
Tanhuanpää, Marja: Taivaallista mannaa. Ruokaperinnettä kristillisessä kulttuurissa. Helsinki: Maahenki, 2014.
Valkeapää, Helena: ”Maahanmuuttaja-afgaanien kotitalouden toiminta ja akkulturaatio.” Itä-Suomen yliopisto, 2016.
Laika Nevalainen
Kirjoittaja on Hotelli- ja ravintolamuseon amanuenssi, joka toivoo, että hänellä olisi elämässään enemmän ruokaperinteitä.