”15 minuuttia, leskirouva ja ravintola”

Vaikka yksinäistä naista ravintolassa asiakkaina ei katsottu hyvällä, se ei estänyt naisia johtamasta kunniallisesti ravintoloita. Muun muassa asemaravintoloiden pyörittäminen oli pääasiassa naisten käsissä. Yksi näistä naisista oli Martha Grönholm, joka pyöritti kaksikymmentä vuotta Hyvinkään asemaravintolaa 1900-luvun alussa.

Asemaravintolat syntyvät Hyvinkäällä

Suomen asemaravintolan ensiesiintyminen tapahtui Hyvinkäällä tammikuussa 1862. Junaliikenteen aloituksen juhlamatkalla Helsingistä Hämeenlinnaan 31.1. pysähdyttiin Hyvinkäällä puoleksi tunniksi. Juhlamatkalaisille oli asemalla tarjolla kaksi seisovaa pöytää, toiselle oli katettu kahvit ja toiselle monenlaista syötävää. Hyvinkään asemaravintola sai varhain legendaarisen maineen, vaikka ravintolana toimi vasta yksi odotussaleista.

Myös keisari Aleksanteri II matkusti pariin otteeseen ensimmäisellä rataosuudella. Kesällä 1863 tehty junamatka Helsingistä Hämeenlinnaan oli suuri juhlatilaisuus kaikille rataosuuden asemapaikoille.  Hyvinkäällä keisari nautti elegantisti koristellussa ympäristössä ”thesoupen”.

Hyvinkäällä asemaravintolaa piti Helsingistä vuonna 1864 muuttanut Moritz von Bergman. 1870-luvulla hän perusti perheineen lähellä sijainneen Hyvinkään ensimmäisen hotellin. Ravintolaoikeudet hänen hotelliltansa menetti vuonna 1876, jonka jälkeen asiakkaat kävelivät ruokailemaan asemaravintolaan. Pari vuotta myöhemmin Bergman menehtyi ja hotellin johtoon jäi ensin leski ja tämän jälkeen tytär perheineen.

Leskirouvat hoitavat pikaruokailun

Aluksi asemaravintoloiden taso oli melko korkea, vastaten lähes kaupunkien ns. ensimmäistä luokkaa.  Niiden hoitajina oli miltei poikkeuksetta kokenutta ammattiväkeä. Kuuluisa herkuistaan oli muun muassa Riihimäen asemaravintola 1800-luvun loppupuolella. Syötävää riitti hummerista ja lohesta alkaen, ja palanpainikkeeksi oli tarjolla viinaryyppy sekä olutta ja viiniä.

Myöhemmin asemaravintoloiden hoitajiksi otettiin rautateiden virkamiesten, ennen kaikkea asemapäälliköiden, leskiä. Tuohon aikaan lesken oli hankittava itselleen toimi elääkseen. Sopivia töitä olivat muun muassa taloudenpitoon ja hoivaan liittyvät tehtävät.

Asemaravintoloiden leskirouvista kuuluisin lienee Toijalassa. Leskirouva Alma Geitel pitäessä Toijalan asemaravintolaa vuosina 1910–1925 kuultiin asemaa lähestyttäessä junissa kuulutus: Toijala, 15 minuuttia ja Leskirouva! Nuo kuulutukset jatkuivat vielä pitkään Geitelin muutettua muualle ja edelleen Toijalassa toimii Leskirouva-niminen ravintola. Kuulutus olisi sopinut monelle muullekin asemalle.

Asemaravintolat olivat yleensä VR:n omistuksessa, ja niiden hoito vuokrattiin eniten tarjoavalle.

Tarjoiluhinnat määräsi Rautatiehallitus. Asemaravintoloissa oli kolme luokkaa, josta ykkös- ja kakkosluokan matkustajat söivät samalla salissa.

Asemaravintoloissa suomalaiset oppivat pikaruokailua. Ne syntyivät, kun asemilla pysähdyttiin ottamaan höyryvetureihin lisää vettä ja halkoja. Pysähdysaika oli lyhyt ja pikaiseen syömiseen hyvä ratkaisu olivat voileivät tai seisova pöytä eli ns. voileipäpöytä.

Martan matka Hyvinkäälle

Hyvinkäälle elämää toivat pääradan asemaa käyttäneet ylhäiset parantolavieraat ja kohti Hangon satamaa sekä sitä kautta Amerikkaa matkaavat siirtolaiset. Asemarakennusta laajennettiin vuonna 1891, jolloin siihen lisättiin muun muassa ravintola keittiöineen.

1800-luvun lopulla Hyvinkään asemaravintolaa piti por­voo­lais­syntyinen Maria Raulin, joka otti asumaan myös kesävieraita läheisellä Siltakadulla sijainneeseen asuntoonsa. Hän kuoli vuonna 1899. Häntä seurasi rautatieläisen leski Inez Olga Sidorov, joka oli toiminut aiemmin Suonenjoen aseman ravintoloitsijana. Sidorovin jälkeen ravintolan otti hoitaakseen leskirouva Martha Grönholm.

Martha o.s. Nilsson syntyi 1851 Ruotsissa. Perhe muutti ahke­rasti. Ruotsin lisäksi hän asui kaksi vuotta Lyypekissä Saksassa. Vuonna 1877 hänet vihittiin helsinki­läisen yli­puutarhuri Rudolf Grön­holmin kanssa ja pari vuotta myöhemmin he muuttivat Helsin­gistä Hyvin­käälle, jossa Rudolf oli ylipuutarhurina VR:n keskustaimistossa. Paris­kunnalla oli yksi ”adop­tiivi­tytär”, Pieta­rissa vuonna 1877 syntynyt yli­konduk­tööri Karl Edvard Sund­manin tytär Anna.

Ylipuutarhuri Rudolf Grönholmin kuoltua leski, tireh­töörska Martha Grön­holm ja otto­tytär Anna muut­tivat ke­sällä 1896 Hyvin­käältä Ähtä­riin ilmeisesti hoitamaan asemaravintolaa. Joulu­kuussa 1898 Martha sai Vaa­san kuver­nöö­riltä luvan annis­kella mal­las- ja väki­juo­mia Mylly­mäen ase­malla seuraavan vuoden ajan.

Vuosi jäi kesken, sillä hän jatkoi matkaa jo marras­kuussa 1899 Sa­loon. Sanomia Turusta -lehdessä jul­kais­tiin 14.1.1900 Marthaa kos­keva pikku-uu­ti­nen: ”Ra­vin­tolan­pitä­jäksi Salon rauta­tie­ase­malle on hyväk­sytty Martha Grön­holm, joka nii­nä aikoi­na kuin junia kul­kee saa matkus­ta­jille pitää saata­vina ruo­kaa, olutta, puns­sia ja vii­niä.” Salon asema­ravintolan hoita­jana hän toimi neljän vuoden ajan, kunnes oli edessä paluumuutto Hyvinkäälle.

Asemaravintolan rinnalla täysihoitola

Hyvinkään asemaravintolan Martha otti hoitaakseen vuonna 1904. Heti alkuunsa hän joutui taisteluun raittiusyhdistystä vastaan, joka halusi lopettaa alkoholinmyynnin asemaravintolasta siitä aiheutuneen levottomuuden takia. Muun muassa hänen edeltäjänsä Inez Olga Sidorov oli saanut sakkoja vuonna 1900 oluen anniskelusta muille kuin matkailijoille. Rautatiehallitus kielsikin alkoholipitoisten juomien, pois lukien mallasjuomat, anniskelun ja kunta sinetöi kiellon 28.12.1905 myös mallasjuomien osalta.

Touko­kuussa 1908 Suoma­lainen Kan­sa kir­joitti: ”Uuden­maan läänin kuver­nööri on antanut ravinto­loit­si­ja­tar Martha Grön­holmille luvan Hyvin­kään ase­malla ravin­tola­liik­keen yh­tey­dessä matkus­ta­ville annis­kella mallas­juomia.” Martan viimeisiin aikoihin osui vielä kieltolaki (1919–1932).

Kuten edeltäjänsä Maria Raulin, Martha laajensi toimintaansa ja aloitti täysihoitolan pidon aseman lähellä sijainneessa kaksikerroksisessa hirsitalossa, jota kutsuttiin Solboksi. Hyvinkään parantola eli tuolloin loistoaikaansa, joka veti vieraita hieman vaatimattomimpiinkin paikkoihin. Solbon asukkaat saivat ruokansa asemaravintolasta.

Myös paikkakuntalaisille asemaravintola oli ruokapaikka. Solbon naapurissa asui vuosina 1902–1923 taiteilija Helene Schjerfbeck äitinsä kanssa. Koska Helene ei erityisemmin nauttinut kotitöistä, kuten ruoanlaitosta, hakivat tai haetuttivat Schjerfbeckit usein ruokansa asemaravintolasta. Martha ja Helene myös ystävystyivät.

Martha menehtyi 73-vuotiaana vuonna 1924 ja Solbon täysihoitola jäi hänen ottotyttärellensä. Asemaravintolasta hän oli luopunut jo muutamaa vuotta aiemmin. Sen pito-oikeudet oli annettu vuoden 1922 alusta rouva Ester Bergh-Barrot’ille. Hän oli laulajatar ja myös leski. Bergh-Barrot ei kuitenkaan montaa vuotta ehtinyt asemaravintolaa pitää, kun hän joutui ruokaan ja siisteyteen liittyneiden valitusten vuoksi lopettamaan. Ruoan tason kerrottiin laskeneen edeltäjästä. Bergh-Barrot siirtyikin aivan toiselle alalle ja avasi Hyvinkäälle kähertämön eli kampaamon.

Muutamia vuosia Hyvinkäänkin asemaravintolaa pyörittivät vielä yksityiset pitäjät. 1930-luvulla Suomen Matkaravinto Oy ryhtyi ketjuttamaan ja yhtenäistämään asemaravintoloita.

Lähteitä:

Hautala, Kustaa (1951): Hyvinkään seudun historia 1860–1950.

Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Historiallinen sanomalehtiarkisto.
Kylli, Ritva (2024): Ruokaa reissussa. Suomen matkaruokahistoria kuivalihasta laivabuffettiin.
Lahtinen, Anu (2017): Hyvät, pahat ja hyvinkääläiset.
Rinne, Matti (2001): Aseman kello löi kolme kertaa. Suomen rautateiden kulttuurihistoriaa.
Soini, Yrjö (1963): Vieraanvaraisuus ammattina II.
Zetterberg, Seppo (2011): Yhteisellä matkalla. VR 150 vuotta.

Ahokas, Liisa: Alma Geitel oli alkuperäinen leskirouva. Akaan seutu 13.11.2013 https://akaanseutu.fi/2013/11/13/alma-geitel-oli-alkuperainen-leskirouva/

Hyvinkään asema -virtuaalimuseo https://www.hyvinkaanasema.fi/

Vertimus-blogi https://vertimus.fi/2023/02/puutarhuri-ja-ravintoloitsija-hyvinkaan/   

Merja Nummi

Kirjoittaja on museokeskus Taikan yleisötyön amanuenssi Hyvinkäällä. Hän kiinnostunut historian vahvoista naispersoonista. Marthaan hän törmäsi ”VR:n keskustaimiston 150 vuotta” -kävelykierrosta tehdessään ja halusi tietää hänestä lisää.