Dokumentointiprojekti opiskelusta ravintolakoulussa

Ravintolakoulu Perho ja ravintola-alan ammatillinen opetus Suomessa täyttävät tänä vuonna 80 vuotta. Yhteistyössä Perhon kanssa Hotelli- ja ravintolamuseo tallensi kevään aikana ravintola-alan opiskelijoiden arkea. Dokumentointiin osallistui kolme luokkaa, kaksi kokki- ja yksi tarjoilijaopiskelijoita. Oppilaat miettivät yhdessä museon kanssa, mitä he kokevat opiskelussaan olennaiseksi ja mitä haluavat arkipäivästään tallentaa. Dokumentointi tehtiin videokuvaamalla ja haastattelemalla oppilaita. Oppilaat myös kirjoittivat muistoja työharjoittelujaksoltaan.

Dokumentoinnissa kerätystä materiaalista koostettu pienoisnäyttely avautui torstaina 4.6. Hotelli- ja ravintolamuseossa. Pienoisnäyttelyssä on esillä lyhyet versiot kunkin luokan videoista, lainauksia haastatteluista, valokuvia sekä opiskeluun liittyviä esineitä. Videoissa näkyy niin teoriaopiskelua kuin ammatillisten aineiden käytännön opiskelua. Tarjoilijat opiskelevat muun muassa cocktailien tekoa ja liekitystä. Kokkiluokilla harjoitellaan annoskatteen laskemista ja uuniruokien hauduttamista. Näyttely on esillä 30.8.2015 saakka.

Opiskelijoiden mielestä projekti oli tärkeä, koska heidän työstään jäi näin jälki historiaan. Ammatillista opiskelua on toistaiseksi tallennettu nykypäivän dokumentoinnein vain vähän suomalaisissa museoissa. Aineisto talletetaan Hotelli- ja ravintolamuseon kokoelmiin ja se tulee olemaan vapaasti käytettävissä museon tietopalvelussa. Aineisto täydentää museoon jo tallennettua aineistoa ravintolakoulun arjesta ja juhlasta eri vuosikymmeninä. Aikaisempi aineisto on painottunut pääosin 1950-1960-luvulle.

Oppilaiden harjoittelujaksoilta kirjoittamia kuvauksia voi lukea Restopediasta www.restopedia.fi

 

Lisätietoja:
Museolehtori Merja Nummi, merja.nummi(at)hotellijaravintolamuseo.fi, puh. 044 747 4106
Tutkija Anni Pelkonen, anni.pelkonen(at)hotellijaravintolamuseo.fi, puh. 044 747 4107

 

PERHO-80-logo-vaaka-rgb-1